Helsingin IFK hävisi toisenkin ottelunsa perinteisessä jääkiekon Spengler Cupissa Sveitsissä.
Lauantaina tshekkiseura Sparta Prahalle 1–4-tappion kärsinyt HIFK taipui sunnuntaina sveitsiläiselle Fribourgille 3–4.
Oliver Larsen vei HIFK:n johtoon ottelun alkuvaiheissa, ja vielä ennen avauserän puoliväliä Otto Somppi viimeisteli helsinkiläisille 2–1-johdon.
Fribourg tuli toisessa erässä tasoihin ja pääsi 3–2-johtoon suomalaispuolustaja Niklas Frimanin maalilla. Viime kaudella Ilvestä edustanut maailmanmestari ja olympiavoittaja Friman, 32, pelaa Sveitsissä Ajoien joukkueessa, mutta on Fribourgin riveissä Spenglerissä lainamiehenä.
Ruotsin paidassa olympia- ja MM-kaukaloissa nähty Jacob de la Rose teki päätöserässä Fribourgin 4–2-maalin, mutta Petrus Palmu nosti HIFK:n vielä voittotaistoon. Rinnalle ei kiri kuitenkaan enää kantanut, ja lohkossaan viimeiseksi jäänyt HIFK kohtaa pudotuspeleissä maanantaina toisen lohkon toiseksi sijoittuneen joukkueen. Voittaja etenee tiistaiseen välierään.
