Hietalahden ampumisesta syytetty soitti itse hätänumeroon – kertoo pelänneensä uhreja: "Otin aseen hansikaslokerosta, menin ulos ja aloin ampumaan"

Hietalahden ampumisesta syytetyn 32-vuotiaan miehen mukaan hän ampui kadulla heinäkuussa, koska pelkäsi veljeskolmikkoa ja heidän sukuaan. Miehen mukaan taustalla on pitkään jatkunutta uhkailua ja useita pahoinpitelyitä, joista viimeinen tapahtui ampumispäivänä puolenpäivän aikaan.

Miehen mukaan hän oli työmaallaan, kun yksi veljeksistä tuli ja löi häntä nyrkkiraudalla. Mies sanoi työntäneensä lyöjää pois ja lähteneensä sitten kotiin. Kotoaan mies otti mukaansa pistoolin, jonka hän sanoi ostaneensa turvakseen sen jälkeen kun uhkailu viime vuoden lopulla alkoi.

Helsingin keskustaan palattuaan mies huomasi veljeskolmikon auton. Hän sanoi menneensä shokkiin pelosta.

– Näin, kun he olivat katsomassa minuun päin, menetin kontrollin, olin shokissa ja törmäsin heidän autoonsa, mies sanoi tulkin avustuksella.

Miehen mukaan kolmikko lähestyi häntä ja heitti häneen päin puukon tai putkenpätkän.

– Otin aseen hanskalokerosta, menin ulos ja aloin ampumaan, mutta en osuakseni, vaan että he ottaisivat etäisyyttä minuun.

Mies sanoi, ettei muista, montako laukausta hän tilanteessa ampui. Hän sanoo, ettei pelon takia ajatellut selvästi. Miehen mukaan hän ei muista, että olisi ampunut autoon sisälle.

"Menin ja antauduin ja poliisi vei minut poliisiasemalle Pasilaan"

Käräjäoikeudessa on tänään toinen käsittelypäivä Helsingin Hietalahden heinäkuisessa katuampumisjutussa. Kaksi miestä sai vakavia vammoja, kun 32-vuotias syytetty avasi tulen iltapäiväruuhkassa keskellä katua.

Syyttäjä vaatii ampujalle ehdotonta vankeusrangaistusta muun muassa kolmesta murhan yrityksestä. Syytetty kiistää murhan yritykset, mutta myöntää teot kahtena hätävarjelun liioitteluna tehtynä törkeänä pahoinpitelynä ja yhtenä vaaran aiheuttamisena.

Ampumisen jälkeen syytetty lähti taksilla kotiinsa Vantaalle. Kotiin päästyään hän kertoi soittaneensa poliisille, jonka kanssa oli aiemmin keskustellut itseensä kohdistuneesta väkivallasta ja uhkaamisesta.

– Kerroin, mitä on tapahtunut Helsingissä, halusin ilmoittaa poliisille asian, mies sanoi.

Poliisi käski miestä soittamaan hätänumeroon.

– Sitten soitinkin 112:een ja kerroin, että olen kotona ja että minulla on perhettä, että pyydän että tulisitte rauhallisesti.

Miehen mukaan hätäkeskuksesta sanottiin että poliisilla menee viisi minuuttia ja että miehen pitäisi mennä ulos odottamaan.

– Menin ja antauduin ja poliisi vei minut poliisiasemalle Pasilaan.

Miehen mukaan hän pelkäsi viime vuoden lopulta lähtien

Miehen mukaan häntä ja hänen perhettään on uhattu viime vuoden lopulta lähtien. Poliisi on aiemmin kertonut, että ampuminen liittyy kahden suvun välienselvittelyyn. Murhan yrityksistä epäillyn 32-vuotiaan miehen sukua oli poliisin mukaan painostettu lähtemään Suomesta. Syyttäjän käsityksen mukaan painostamista on ollut molemmin puolin. Riidalle ei esitutkinnassa löytynyt syytä. Syyttäjän mukaan osapuolet olivat kotoisin samasta kaupungista Kosovosta.

Miehen mukaan viime vuoden marraskuussa toisen suvun edustaja hyökkäsi hänen kimppuunsa espoolaisella huoltoasemalla. Hyökkääjä tuli takaapäin ilman varoitusta, mies sanoi.

– Meidän koko perhettä uhattiin, jos haluamme elää, meidän pitää poistua Suomesta, mies sanoi.

Toinen hyökkäys tapahtui miehen mukaan joulukuun alussa vantaalaisella huoltoasemalla hänen kotinsa lähellä. Yksi myöhemmin ampumisen kohteeksi joutuneista veljeksistä löi miehen mukaan häntä jollain terävällä kasvoihin ja uhkasi, että hänet tullaan tappamaan.

– Sanottiin, että tulen tappamaan sinut, yritti saada työnnettyä ulos. Autossa oli muita odottamassa, mutta en millään myöntynyt siihen, että joutuisin ulos, koska osasin odottaa mitä minua odottaisi, mies sanoi.

Miehen mukaan toisen välikohtauksen jälkeen hän alkoi pelätä. Hän sanoi olleensa yhteydessä poliisiin, sillä oli nähnyt toisen suvun jäsenten auton lähikauppansa edustalla.

– Iltaisin en liikkunut ja jos liikuin, olin toisen seurassa. Varoin, etten liikkuisi kodin ulkopuolella perheeni kanssa, en liikkunut paljonkaan, mies sanoi.

Hän kertoi tilanneensa varotoimena Kosovosta itselleen aseen.

Syyttäjä vaatii oikeudenkäynnissä ampumisen lisäksi rangaistuksia espoolais- ja vantaalaishuoltoaseman pahoinpitelyistä sekä ampumispäivän pahoinpitelystä. Syytteessä on veljeksistä kaksi sekä heidän lisäkseen ampumiseen liittymätön mies.

Lue myös:

    Uusimmat