Hidasteleeko langaton? Nämä tekijät vaikuttavat netin nopeuteen

Laajakaistapalvelua tarjoavat yritykset lupailevat toinen toistaan suurempia nopeuksia, mutta verkkoyhteyden nopeuteen monet asiat. Esimerkiksi suurissa tapahtumissa nettiyhteys saattaa rullata tavallista hitaammin.

Langattomien verkkojen nopeuksia mitataan ja testataan säännöllisesti. Viimeisimmät mittaukset tehtiin tammikuussa ympäri Suomen.

– Viime keväänä tehtyihin mittauksiin verrattuna kaikki operaattorit ovat parantaneet tuloksiaan noin 20 prosenttia. Parin vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna puhutaan jopa kolminkertaisista nopeuksista, kertoo palveluiden johtaja Ville Laakso mittaukset tehneestä Omnitelestä.

Tammikuussa tehdyt mittaukset suoritettiin aidoissa olosuhteissa, joten kuluttajat voivat odottaa saavansa tuloksien mukaisia keskimääräisiä nopeuksia. Tiedonsiirtonopeudet eivät kuitenkaan ole koko maassa samanlaisia, vaan vaihtelua löytyy sekä paikkakuntien että operaattoreiden välillä.

– Yksi operaattori saattaa olla vahva yhdellä paikkakunnalla ja toinen toisella. Yleisesti ottaen pääkaupunkiseutu on aika vahva kaikilla operaattoreilla, ja yksittäisiä huipputuloksia mitattiin muun muassa Hämeenlinnassa, Tampereella ja Lahdessa, Laakso sanoo.

Miten itse vaikutat nopeuteesi?

Todellinen nopeus muodostuu tekijöistä, joihin kuluttaja ei suoraan voi vaikuttaa.

– Tällaisia ovat muun muassa verkon peiton laatu, signaalin voimakkuus ja sekä verkon teknologia ja kapasiteetti, listaa laajakaistaliiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen DNA:lta.

Myös alueella olevalla dataliikenteellä on merkitystä eli ruuhkaisina aikoina nopeudet hidastuvat.

– Esimerkiksi kesäfestareiden ja muiden tapahtumien aikaan verkko saattaa ruuhkautua. Operaattorit pyrkivät varautumaan tapahtumiin järjestämällä lisäkapasiteettia, mutta kymmenientuhansien ihmisten kokoontuminen samalle alueelle on silti verkon kannalta vaikea tilanne.

Kuluttaja voi itse vaikuttaa verkon nopeuteen käyttämällä verkkoa silloin kun se ei ole pahasti ruuhkautunut. Sillä, mitä päätelaitteella tehdään, ei ole kovin suurta merkitystä verkon nopeuteen.

– Jos tuntuu siltä, että omassa käytössä olevat verkkoyhteydet jäävät jatkuvasti keskivertonopeuksien alle, kannattaa tarkistaa, pystyykö käytettävä puhelin tai nettitikku hyödyntämään uusia teknologioita, Haikonen neuvoo.

– Asian voi tarkistaa esimerkiksi käymällä oman operaattorin luona. Signaalia voidaan joskus parantaa myös käyttämällä lisäantenneja.

Lähde: Deski

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat