Mainos

Henkilönostimella törmäiltiin kymmenien tuhansien tuhot – poliisi etsii tätä autoa

Poliisi etsii Pirkkalassa henkilöitä, jotka aiheuttivat suuria omaisuusvahinkoja otettuaan luvatta käytöön kaksi kuukulkijoiksikin kutsuttua ajettavaa henkilönostinta.

Henkilönostimet otettiin luvatta käyttöön viime 10.–11. toukokuuta välisenä yönä noin kello 22–02 Pirkkalan Haikanvuoressa. Toisen kulkijan matka päättyi muutamien metrien päähän ojaan, mutta toisella törmäiltiin rakenteilla olevan teollisuusrakennuksen rakenteisiin sekä useaan katuvalotolppaan. Kuukulkija löydettiin aamulla lähistöltä vaurioituneena.

Poliisin mukaan vaurioita tuli useiden kymmenien tuhansien eurojen edestä. Tapausta tutkitaan muun muassa törkeänä vahingontekona ja luvattomina käyttöinä. Toistaiseksi on selvinnyt, että koneita on käyttänyt sama nuorehko mieshenkilö.

Poliisi uskoo epäilleen tekijän saapuneen paikalla alueella nähdyllä valkoisella porraperäisellä henkilöautolla. Autossa on ollut ainakin kuljettaja ja yksi matkustaja.

Paikalta ei ole anastettu mitään, joten teon motiivina lienee pelkästään omaisuuden vahingoittaminen. Poliisi pyytää vähäisiäkin tapahtumiin liittyviä havaintoja puhelinnumeroon 0295415051 tai sähköpostiin vihjeet.pirkanmaa@poliisi.fi. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.