Hengenvaarassa ollut vauva kiidätettiin sairaalaan 2007 – pian poliisi tutki jo isoa rikosvyyhtiä: Näin insuliinilla murhannut hoitaja jäi kiinni

Näin insuliinilla murhannut hoitaja jäi kiinni Tampereella vuonna 2007 0:52
Insuliinilla murhannut hoitaja jäi kiinni poliisille vuonna 2007: Poliisi kertoo illan Rikospaikassa, miten juttu selvitettiin

Pirkanmaalla paljastui kesällä 2007 harvinainen rikosvyyhti, kun kävi ilmi, että sairaanhoitajana työskennellyt nainen oli murhannut ja yrittänyt murhata ihmisiä insuliinilla. Poliisi kertoo tämän illan Rikospaikassa, miten vyyhti selvisi ja millainen insuliinimurhasta tuomittu hoitaja oli.

Henkirikostutkinta käynnistyi sen jälkeen, kun Tampereen yliopistolliseen sairaalaan tuotiin sunnuntaiaamuna heinäkuun lopussa vuonna 2007 alle vuoden ikäinen vauva, joka oli alkanut oirehtia oudosti suvun kesämökillä Kurussa.

Perhe oli ollut muun suvun ja ystävien kanssa kesämökillä viettämässä isoäidin syntymäpäiviä.

– Hätääntynyt äiti soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että hänen kahdeksan kuukauden ikäinen lapsensa kouristelee, käyttäytyy oudosti ja vaahtoa tulee suusta. Hätäkeskus lähetti paikalle ambulanssin. Verikokeissa todettiin, että lapsi on saanut lääkeinsuliinia. Lapsi oli hengenvaarassa, jutun tutkinnanjohtajana toiminut, nyt jo eläköitynyt rikoskomisario Paavo Tuominen kertoo Rikospaikan haastattelussa.

Jopa hautoja avattiin

Seuraavana päivänä sairaalan lääkäri ilmoitti asiasta poliisille, koska oli epäilys, että vauva oli saanut lääkeinsuliinia, vaikka hänellä ei ollut diabetesta.

Suvun kesämökillä olleista juhlavieraista kukaan ei sairastanut diabetesta. Paikalla oli kuitenkin kaksi terveydenhoitoalalla toimivaa naista, jotka töiden takia voisivat päästä käsiksi insuliiniin.

Poliisi alkoi epäillä toista naisista, joka oli ollut mökillä 3-vuotiaan poikansa ja miehensä kanssa.

Poliisi alkoi tutkia sairaanhoitajanaisen taustoja.

Pian selvisi, että naista oli syytä epäillä vauvan murhan yrityksen lisäksi myös muista rikoksista. Tutkinnassa naista epäiltiin kahdesta vanhuksen murhasta, jotka olisivat tapahtuneet insuliinilla hänen työpaikallaan.

Tutkinnan aikana poliisi teki erittäin poikkeavan ratkaisun ja avasi jo aiemmin kuolleiden vainajien hautoja Nokian hautausmaalla.

Myöhemmin oikeus tuomitsi naisen yhdestä murhasta ja murhan yrityksestä. Sairaanhoitaja kuoli vain muutama päivä hovioikeuden tuomion jälkeen sellissään Turun vankilassa.

Miten poliisi pääsi sairaanhoitajan jäljille? Miten sukulaiset, läheiset ja työkaverit kuvailivat hoitajaa, jolla todettiin narsistinen persoonallisuushäiriö? Mikä oli sairaanhoitajan motiivi?

Rikoskomisario Paavo Tuominen avaa jutun tutkintaa ja hoitajan persoonallisuutta tänään Rikospaikassa klo 22.35 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.

Lue myös:

    Uusimmat