Geneven autonäyttelyn pressipäivät järjestettiin tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona. Julkaisimmat jo top 5 -listaukset konsepteista, avoautoista ja sähköautoista. Nyt vuorossa on enemmän hevosvoimia.
1. Aston Martin DB11 (pääkuvassa)
Odotukset komentaja Bondin uuden työsuhdeauton suhteen olivat kovat, eikä Aston pettänyt. DB11 on yllättävän erinäköinen kuin mitä uusimmassa Bondissa esiintynyt DB10, mutta tämä on lopulta vain hyvä asia. DB11:n ansioksi voidaan lukea ennen kaikkea se, että se tuo Astonin muotoilun uudelle vuosituhannelle. Astonit ovat aina olleet kauniita autoja, ja DB11:n myötä noihin muotoihin on nyt luvassa entistä enemmän särmää. Autossa on kaikki tyypilliset Aston Martiniin liitettävät yksityiskohdat, mutta siinä on myös paljon uutta. Kattolinja antaa DB11:lle esimerkiksi hyvin erilaisen profiilin kuin mihin Astoneiden kohdalla on totuttu. Myös tekniikka on tuotu nykypäivään. Vanha vapaasti hengittävä 6-litrainen V12 on historiaa, se on korvattu 608-hevosvoimaisella ja kahdella turboahtimella boostatulla 5,2-litraisella voimalalla. Sylintereitä on onneksi oikea määrä eli 12. Kasikone tulee olemaan AMG:ltä lainattu 4-litrainen turbokone. Se tekee ensiesiintymisensä uuden Vantagen keulalla.
2. Apollo Arrow
Muistatteko vielä Gumbert Apollon, tuon saksalaisen ja Audilta lähteneen insinöörin sekä moottoriurheilupomon Roland Gumbertin luomuksen? Tuon tarinan loppu ei ollut onnellinen, mutta luvassa on jatko-osa. Genevessä esitelty Apollo on rakennettu Gumbertin konkurssin tuhkille, ja rahoitus on hankittu Kiinasta. Projektin johdossa häärää – yllätys, yllätys – yhä herra Gumbert itse. Uuden tulemisen lähettilääksi on valikoitunut Arrow-konsepti – hyvällä tapaa erittäin häijyn näköinen superauto. Apollon edustajien mukaan tuotantoversiota on lupa odottaa ensi vuonna, ja se tulee olemaan hyvin lähellä tätä protoa. Moottori on Audilta lainattu nelilitrainen tuplaturbo-V8, josta otetaan irti maksimissaan peräti tuhat heppaa. Maksimivääntö on puolestaan 1000 Nm. Kivoja pyöreitä lukuja molemmat. Valmiin auton pitäisi painaa alle 1300 kiloa. Satasen vauhtiin ennätetään 2,9 sekunnissa, ja huippunopeutta on luvassa spektaakkelimaiset 360 km/h.





