Helsinkiläisnainen aikoi rauhanturvaajaksi – tie nousi pystyyn hijabin käytön takia

Helsinkiläinen Fardowsa Mohamud, 20, on joutunut luopumaan vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta, koska Puolustusvoimat ei salli hijabin käyttöä asepalveluksessa.

Mohamud kertoo halunneensa jo pitkään suorittaa asepalveluksen ja tähdänneensä sen jälkeen rauhanturvaajaksi. Mohamud ilmoittautui asepalvelukseen tammikuussa, ja hänet määrättiin aloittamaan palvelus Karjalan Prikaatissa heinäkuussa.

Kun hän kysyi mahdollisuutta pitää hijabia eli musliminaisten uskonnollisista syistä pidettävää huivia, Puolustusvoimat ilmoitti, ettei huivin käyttö ole palveluksen aikana mahdollista.

Mohamud kuvaa kokemustaan Facebookissa. Hän sanoo osanneensa odottaa kielteistä vastausta Puolustusvoimilta, koska poliisikaan ei salli hijabin käyttöä. Hän halusi kuitenkin varmistaa asian, koska ei ollut kuullut Puolustusvoimien linjasta asiaan aiemmin eikä hijabia mainita palvelusohjesäännössä erikseen.

– Olen halunnut aina, pienestä lähtien, suorittaa asepalveluksen koulun jälkeen. Olen urheilullinen nainen, ja minua kiinnostavat kaikki tällaiset aiheet. Poliisin työ olisi myös kiinnostanut, mutta olen sulkenut pois sen mahdollisuuden, koska tiedän, ettei se olisi mitenkään mahdollista.

Poliisin osalta peruste on, että poliisin uskonnollinen vakaumus ei saa tulla esiin pukeutumisen kautta.

Mohamud kertoo, että hän olisi käyttänyt palveluksessa korviin asti ulottuvaa turbaania, joka peittää vain hiukset. Reaktioita postaukseen on tullut paljon, sekä vihakommentteja että tukea ihmisiltä, jotka samaistuvat Mohamudin tilanteeseen. Joukossa on myös muita hijabia käyttäviä naisia, joista jotkut olisivat olleet kiinnostuneita poliisikoulutuksesta.

– On niin surullista nähdä, että en ole ainut. Mohamud kertoo aikovansa tehdä kansalaisaloitteen hijabin käytöstä. Hänen tulevaisuudensuunnitelmansa ovat nyt auki, koska hän ei asepalvelussuunnitelmansa takia ole hakenut muuhun koulutukseen. Hän sanoo halunneensa tuoda tilanteensa julkisuuteen, koska asia ei viestittelyssä Puolustusvoimien kanssa tuntunut etenevän.

– Moni nuori musliminainen on ollut samassa tilanteessa. Minä haluan estää sen ajan tuhlaamisen heiltä, jos tämä on niin kirkas sääntö, jota ei mitenkään pysty muuttamaan. Haluan ilmoittaa kaikille, miten asiat ovat.

Hijabin käyttöä on pohdittu

Everstiluutnantti Pekka Halonen johti yleisen palvelusohjesäännön edellistä uudistusta, joka astui voimaan vuonna 2017 ja korvasi edellisen version vuodelta 2009. Halonen toimii nykyään maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen johtajana.

Halonen kertoo, että kysymys hijabin käytöstä oli yhtenä asiana esillä keskustelussa, kun ohjesäännön uudistusta pohdittiin, samoin kuin moni muu vastaava kysymys ja muiden maiden käytännöt.

– Silloin todettiin, että meillä on omat lakit ja vaatetus, joka on yhtenäinen kaikille. Me lähdemme kaikki tasavertaisesta asemasta, oli etninen, uskonnollinen tai poliittinen tausta mikä hyvänsä. Siinä mielessä yhdenvertaisuutta pyritään edistämään, Halonen sanoo.

Halonen kertoo, ettei hänellä ollut tuolloin tiedossa tapausta, jossa hijabin käyttäjä olisi hakeutunut asepalvelukseen. Vuoden 2017 palveluohjesäännön uudistuksessa linjattiin muun muassa sotilaan hiustyylistä ja kampauksesta. Parrat ja viikset pysyivät edelleen pannassa, mutta uudistuksessa kiellettiin myös irokeesit, hiuskuviot ja räikeät värjäykset. Muiden kuin sotilaspäähineiden käyttö on uudessakin ohjesäännössä kielletty.

Kysymys hijabin käytöstä on ollut esillä monien maiden puolustusvoimissa. Yhdysvalloissa linjattiin vuonna 2017, että hijabit sekä sikhimiesten parrat ja turbaanit voidaan yksikön komentajan luvalla sallia, jos ne perustuvat aitoon uskonnolliseen vakaumukseen.

– Kyllä mekin parrasta keskustelimme, kun Ruotsissa se sallitaan, mutta silloin päädyttiin tähän ratkaisuun, että mennään entisen mallin mukaan, Halonen sanoi.

STT:n kysymykseen, vaatisiko hijabin käyttöönotto Suomen puolustusvoimissa toisin sanoen sitä, että se tulisi kaikille, Halonen vastaa naurahtaen.

– Se on se lähtökohta, että meillä on oma ja yhtenäinen varustus ja vaatetus, Halonen toteaa.

Linjauksen vahvistaa myös Puolustusvoimien viestintäjohtaja, eversti Torsti Astrén, joka vastasi kysymyksiin sähköpostitse. Hänen mukaansa Puolustusvoimat arvostaa eri kulttuureista ja erilaisista taustoista palvelukseen tulevien varusmiesten panosta. Vaatetuksen on kuitenkin oltava yhtenäinen.

– Tasa-arvoa ja palvelusturvallisuutta edistetään myös yhdenmukaisella kohtelulla ja luomalla yhdenmukaiset toimintamallit eri kulttuurien piiristä palvelukseen tuleville. Yleinen palvelusohjesääntö määrää sotilaan vaatetuksesta ja ulkoisesta olemuksesta. Näihin määräyksiin ei ole poikkeuksia.

Norjassa hijabin käyttö onnistuu

Norjassa hijabia käyttävä Iman Meskini astui maan puolustusvoimien palvelukseen sen jälkeen kun hän oli tullut tunnetuksi nuorisosarja Skamin yhden pääroolin esittäjänä. Hän käytti palvelusaikanaan hiukset peittävää hijabia, joka jättää korvat paljaiksi. Meskini sanoi Norjan puolustusvoimien sivuilla, että palvelu ilmavoimissa sujui paremmin kuin hän oli osannut odottaakaan. Muslimeille oli tarjolla niin rukoushuoneita kuin halal-ruokaa.

Norjan puolustusvoimat palkkasi ensimmäisen kenttäimaaminsa vuonna 2015 ja on ottanut tavoitteeksi, että upseerikoulutukseen rekrytoitavista neljä prosenttia olisi maahanmuuttajataustaisia. Tavoitteeseen ei ole ylletty, vaan osuus on jäänyt noin kahteen prosenttiin.

Näin suomalaiset soveltavat huivisääntöjä Lähi-idässä 4:35
Näin suomalaiset soveltavat huivisääntöjä Lähi-idässä.

Lue myös:

    Uusimmat