Helsinkiläismiehelle tuomio kuudennesta raiskauksesta – uusin uhri puolustuskyvytön nainen: "Älä huuda apua enää tai mä tapan sut"

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 48-vuotiaan Carl Mikael Hjalmar Areniuksen tammikuussa 2019 tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta vankeuteen. Miehen rikostaustasta löytyy viisi aiempaa raiskausta ja useita muita rikoksia.

Tuorein teko tapahtui tammikuun lopussa Helsingin Kannelmäessä.

Mies oli tunkeutunut tuntemansa naisen kotiin ja raiskannut tämän. Tekoon liittyi väkivaltaa. Mies löi avokämmenellä ja kuristi naista. Mies oli sanonut: "Älä huuda apua enää tai mä hakkaan sut ja tapan. Kyl mä voin panna sua anaaliin vaikka ruumiinakin."

Uhri oli käytännössä liikuntakyvytön ja joutui käyttämään keppejä liikkumiseen.

Oikeus piti tekoa törkeänä ja olisi mitannut rangaistuksen neljään vuoteen. Sitä kuitenkin alennettiin ns. tukkualennusperiaatteen mukaan, koska maaliskuussa Arenius oli tuomittu toisesta törkeästä raiskauksesta.

Puolustuskyvyttömän naisen törkeästä raiskauksesta seurasi lopulta 1 v 10 kk vankeutta. Mies passitettiin vankilaan.

Törkeä raiskaus vuosi sitten

Paria viikkoa ennen tuoreinta tuomiota eli maaliskuussa 2019 Arenius tuomittiin Helsingissä Aleksis Kivenkadulla tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta. Tämä teko tapahtui maaliskuussa 2018. Arenius oli vapautunut vankilasta vajaa kolme kuukautta aiemmin.

Tässä tapauksessa mies oli mennyt naisen asuntoon ja pakotti naisen sukupuoliyhteyteen. Mies oli ottanut keittiöstä veitsen, jonka hän laittoi naisen kaulalle.

Tekoa edelsi tapahtumasarja, jossa Sörnäisten Kolme Kaisaa -ravintolasta oli lähdetty jatkoille porukalla, jossa oli sittemmin raiskattu nainen ja kolme miestä. Jatkoilta Arenius ja nainen olivat lähteneet pois. Miehen mukaan hän oli pelastanut naisen huumeluolasta ja siitä oli syntynyt seksivelka.

Käräjäoikeus katsoi teon törkeäksi raiskaukseksi. Tässä yhteydessä mies sai tuomion myös pahoinpitelystä, jossa uhrina oli toinen nainen. Oikeus mittasi tuomioksi 3 v 5 kk, kun siihen vielä lisättiin vanhasta tuomiosta jäännösrangaistusta.

Raiskaukset Virossa ja Helsingissä

Areniusta epäillään myös äitinsä rajusta pahoinpitelystä lokakuussa 2018. Poliisi tutki nyt syyteharkinnassa olevan tapauksen törkeänä ryöstönä, koska miehen epäillään vieneen lähes 80-vuotiaalta äidiltään rahaa. Vanha nainen sai pahoinpitelyssä hyvin vakavia vammoja.

Areniuksen taustalta löytyy lukuisia rikostuomioita, muun muassa pahoinpitelyistä ja muista rikoksista, mutta myös selvästi vakavampia rikoksia. Alla kooste vakavimmista rikoksista tällä vuosituhannella.

Heinäkuussa 2015 Arenius raiskasi naisen Virossa, josta hänet tuomittiin 2 v 7 kk vankeuteen. Arenius raiskasi saman naisen kesäkuussa 2016 Helsingissä, mikä toi käräjäoikeudessa vankeutta 2 v 6 kk vankeutta.

Jälkimmäisessä tapauksessa mies oli kuristanut naista ja pakottanut hänet ottamaan peniksen suuhunsa. Teon jälkeen mies virtsasi naisen päälle. Hovioikeus päätti alentaa Helsingissä tapahtuneen raiskauksen tuomiota, koska Virossa annettua raiskausta ei otettu riittävästi huomioon lieventävänä seikkana. Hovi päätyi tuomitsemaan miehen 10 kuukaudeksi vankeuteen.

Puukotus Porissa

Vaasan hovioikeus tuomitsi Areniuksen heinäkuussa 2010 törkeästä pahoinpitelystä 4 v 4 kk vankeusrangaistukseen, josta noin kolmasosa kertyi aiemmasta jäännösrangaistuksesta. Teko oli tapahtunut Porissa heinäkuussa 2009.

Tuomion mukaan ensin oli syntynyt riita, kun nukkumassa ollut Arenius oli herätetty. Riidan syynä oli se, että herättäjällä oli veitsi kädessä. Tämän jälkeen Arenius oli lyönyt herättäjäänsä, ottanut pudotetun kokkiveitsen ja ajanut riitakumppaniaan takaa.

Ulkona Arenius kaatoi toisen miehen maahan ja löi häntä veitsellä ylävartaloon ja jalkaan.

Tässä jutussa syyttäjä vaati oikeutta määräämään Areniuksen väkivaltataustan takia istumaan rangaistuksen päivästä päivään. Oikeus hylkäsi vaatimuksen.

Velanperintää sorkkaraudalla

Huhtikuussa 2006 Arenius tunkeutui aamuyöllä sorkkaraudalla varustautuneena Helsingin Kannelmäessä sijaitsevaan asuntoon. Sisällä hän löi kahta asukasta sorkkaraudalla lukuisia kertoja päähän ja eri puolille vartaloa. Toista myös potkittiin kasvoihin. Molemmat saivat vakavia vammoja.

Mies hajotti raudalla myös kaksi televisiota ja vaatekaapin oven. Syynä tekoon oli kymmenen euron velka, jota Arenius oli tullut perimään.

Oikeus langetti teosta 4 v 4 kk vankeutta. Tälläkin kertaa rangaistusta alennettiin kuukautta aiemmin annetun toisen tuomion takia, mutta myös kovennettiin aiempien rikosten takia.

Aiemmassa tuomiossa Arenius sai 80 päivää vankeutta naisen pahoinpitelystä.

Kaksi raiskausta

Huhtikuussa 2002 Arenius syyllistyi raiskaukseen. Juttu käsiteltiin aikanaan suljetuin ovin ja tuomio julistettiin salaiseksi, joten tarkempia tietoja ei tapauksesta ole. Rangaistus oli 1 v 6 kk vankeutta.

Samana vuonna hän syyllistyi myös toiseen raiskaukseen. Syyskuussa 2002 pahoinpiteli tuntemaansa naista tämän asunnossa, uhkasi väkivallalla ja raiskasi. Rangaistus oli 1 v 6 kk vankeutta.

Lue myös:

    Uusimmat