Helsinki Pride: Tässä syyt pudottaa keskusta ja kokoomus rannalle – taustalla raskaaksi ja väkivaltaiseksikin koettu keskustelu

Helsinki Pride ei hyväksy kokoomusta ja keskustaa yhteistyökumppaniksi – keskustelemassa kansanedustaja Sari Multala ja Priden Senni Moilanen 12:05
Katso videolta MTV Uutiset Liven lähetys: Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala kertoo siinä, miltä Helsinki Priden päätös hänestä tuntui.

Kokoomuksen ohella myöskään keskustaa ei hyväksytty tänä vuonna kumppaniksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtumaan. 

Helsinki Pride -yhteisön mukaan kumppanien valinnassa kriittisenä kysymyksenä oli translain uudistukseen liittyvä keskustelu ja puolueiden äänestyskäyttäytyminen.

Osa keskustan ja kokoomuksen kansanedustajista äänesti uudistusta vastaan, kun eduskunta alkuvuodesta hyväksyi uuden translain.

Helsinki Pride -yhteisön puheenjohtaja Senni Moilanen avasi päätöksen taustoja MTV Uutiset Livessä.

Moilanen kertoo, että tehty päätös perustuu siihen, että yhdistys haluaa kirittää myös puoluepoliittisia toimijoita seisomaan suoraselkäisesti ja yhdenmukaisesti ihmisoikeuksien puolella.

– Nyt meidän mukaan ei niin tapahtunut, koska ei ollut ryhmäpäätöstä siitä, että miten äänestetään translain muutoksesta.

Moilasen mukaan puoluejohto ei myöskään irtisanoutunut transvihamielisestä retoriikasta tai ohjeistanut, miten asiasta käydään kunnioittavaa keskustelua. Tämäkin vaikutti osaltaan päätökseen jättää kokoomus ja keskusta rannalle.

Helsinki Pride -yhdistys kävi pitkiä keskusteluita siitä, millaisia kriteerejä se haluaa asettaa yhteistyökumppaneilleen. Syynissä oli erityisesti translain käsittely ja sen ympärillä käyty keskustelu.

– Tämä keskustelu koettiin jo aikaisemmin meidän hallituksen keskusteluissa hyvin raskaaksi ja myöskin paikotellen tosi väkivaltaiseksi meidän yhteisön tranihmisiä kohtaan, Moilanen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat