Helsingin ratapihan parannustyöt alkavat juhannuksen jälkeen – osa lähijunista ei tule Pasilaa etelämmäs

Helsingin ratapihan parannustyöt alkavat juhannuksen jälkeen ja sekoittavat lähijunien liikennöintiä, kertoo Helsingin seudun liikenne HSL. Muutokset koskevat lähijunia K, N, I ja P ja ovat voimassa 25. kesäkuuta –16. heinäkuuta.

K-juna ei kulje ollenkaan Pasilan ja Helsingin väliä, ja N-juna ei kulje väliä päiväsaikaan. Lentoasemalta vain I-juna kulkee Helsinkiin asti. Helsingistä lentoasemalle pääsee vain P-junalla.

Keskustaan havittelevien työmatkalaisten on helpointa vaihtaa junaa Pasilassa, kertoo HSL:n informaatiosuunnittelija Joona Packalen.

– Leppävaaran tai Vantaankosken suunnasta tulevia junia kulkee Helsinkiin kahden ja puolen minuutin välein ruuhka-aikaan. Käytännössä ongelma koskee Keravan ja Pasilan väliasemia Tikkurilaa lukuun ottamatta, hän sanoo.

Yöliikenne, muut lähijunat ja kaukoliikenteen junat kulkevat normaalisti.

Eri raiteilla työt jatkuvat elokuuhun

Packalenin mukaan ratapihan parannustöissä on kyse siitä, että kahden raiteen vaihdejärjestelmiä vaihdetaan, jotta liikennettä saadaan kulkemaan enemmän.

– Nykyiset vaihde- ja raidejärjestelyt eivät vastaa nykypäivän liikennetiheyttä, joten joudumme parantelemaan näitä järjestelmiä. Sitten junia voidaan ajaa enemmän ja niiden luotettavuus lisääntyy, kun radan vetokyky ei lopu kesken, Packalen sanoo.

Nyt tehtävät ratatyöt saadaan päätökseen heinäkuun puolivälissä, ja kaksi muuta raidetta otetaan työn alle. Silloin vastaavat aikatauluvaikutukset koskevat Leppävaaran ja Vantaankosken suunnasta tulevia junia elokuun alkuun asti.

Samantyyppisiä liikennekatkoja on tiedossa myös ensi kesänä.

Lue myös:

    Uusimmat