Mainos

Helsingin piispa: Kirkossa tulee olla tilaa myös hitaille, kömpelöille ja väsyneille

Piispa Irja Askolan mukaan kirkon tulisi käyttää valtaansa niin, että seurakunnassa olisi tilaa kaikille – ei vain tehokkaille ja menestyneille.

Helsingin piispa IrjaAskola on sarjassaan ensimmäinen. Ennen häntä Suomessa ei ole ollut yhtäkään naispiispaa.

– Olen kokenut, että tämä on kutsumus, joka minulle on annettu. Pääsääntöisesti virassa olen elänyt päiviä, jotka ovat tuntuneet sekä mielekkäiltä että merkityksellisiltä, myös kivoilta, Askola kuvaa

Tuntemattomat kadulla, raitiovaunussa ja metropysäkillä ovat tulleet tervehtimään, kiittelemään. Askola kuitenkin myöntää, että joillekin naispappeus on ongelma – ja nainen piispana vielä suurempi pohdinnan aihe.

– Olen itse alkuvaiheessa pitänyt esillä sitä, että hiippakunnassa kanssani saa olla myös eri mieltä, mutta edellyttäisin, että oppisimme keskustelukulttuuria. Sitä voisi kutsua vaikkapa erimielisyyden etiikaksi. Toisen vakaumusta tulee kunnioittaa eikä toisen persoonaa, oikeutta olla jotain mieltä tai harjoittaa omaa kutsumustaan saa kyseenalaistaa niin, että siitä puhutaan alentavasti, nöyryyttävästi tai vihapuheella.

Naispiispalle ei Askolan aloittaessa ollut edes vaatteita – piispahan on mies! Vaateyllätyksen lisäksi sanavalinnoista huomaa, että piispan työ on normitettu miehelle. Askola kuitenkin kuvaisi virkaa jopa äidilliseksi.

– Olen miettinyt, miten se on niin monta vuosituhatta kuulunut enemmistön mielessä vain miehelle. Tässä on mielestäni aika paljon äitiyteenkin liittyviä elementtejä: hoivaamista, ristiriitojen sovittelua, eri elämänkaaren kohdassa olevien ihmisten kohtaamista, monen työn yhtäaikaista tekemistä, Askola pohtii.

– En kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät miehet varsinkin nykyisin olisi tällaisia hoivaan ja tunnejohtamiseen kykeneviä.

Eettisen sanoittajan tarve on suuri

Piispakin voidaan nähdä vallankäyttäjänä. Askolan mukaan jokaisella on tapansa kehittää ja käyttää valtaa. Piispa vaikuttaa sanalla ja asenteella; hän on puhetyöläinen.

– Mitä aiheita ottaa esille, millaisiin vierailukohteisiin menee, keitä nostaa huomion keskiöön? Tämä on myös omalla esimerkillä johtamista: minkälaisia valintoja tekee ihmisten kohtaamisessa, mitä tarjoilee ruokapöydässään? Kyllä eettisen sanoittajan tarve on mielestäni vaikeana aikana aika suurikin.

Askola itse on pitänyt esillä kohtuullisuutta, joka muistuttaa samalla ekologisista valinnoista.

– Pidän tärkeänä sitä, että yhteiskunnassa ja kirkossa on tilaa myös hitaille, kömpelöille ja väsyneille. Ettei vain nuoruuden ja tehokkuuden ihannointi pääsisi valtaan. Pidän suvaitsevaisuutta ja armahtavaisuutta tärkeänä.

Askolan mukaan sekä kirkon sisällä että yhteiskunnassa kärsitään luottamuspulasta. Konservatiivisesti ajattelevien ja uudistusmielisten ihmisten välillä on luonnollisesti kitkaa.

– Minusta sukupolvienkin välillä on liian vähän vuorovaikutuspintoja. Herkästi lyödään leimoja vaikkapa maahanmuuttajiin tai seksuaalivähemmistöihin. Kyllähän vihapuhe on vellonut aika lailla ja pilkkakirveitä on heitelty omista poteroista ilman, että olisi tutustuttu ihmisiin.

Seksuaalivähemmistöjen osalta tilanne on Askolan mukaan nyt kirkossa parempi, jos vertaa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen.

– Mutta eihän se edelleenkään ole niin hyvä kuin pitäisi olla. Itse olen vahvasti pitänyt kysyttäessä esillä sitä, että seksuaalivähemmistöillä on täysi oikeus toimia avoimesti kirkossa työntekijöinä tai luottamushenkilöinä, Askola sanoo.

"Millaisesta ihmiskuvasta me puhumme?"

Askolan mukaan kirkolla on perinteisesti ollut hyppysissään kasvattajan valtaa: suuri määrä suomalaisia käy vuosittain rippikouluissa, viikoittain päivä- ja iltapäiväkerhoissa.

– Millaista on hyvä elämä? Sitä opetusta kirkko antaa paitsi sunnuntaisin saarnapöntöstä, myös viikolla hyvin monissa erilaisissa tilanteissa. Myös omalla esimerkillään: millaisesta ihmiskuvasta me puhumme? Puhutaanko armosta ja oikeudenmukaisuudesta vai vaatimuksesta ja tuomiosta? Askola sanoo.

Askolan mukaan kirkko voisi olla se toimija, joka luo yhteiskuntaan luottamuksen lisäksi myös konkreettisia tapaamispaikkoja. Näin ihmiset voi kohdata toinen toisiaan ja löytää samalla hengähdystilaa, rauhaa ja armon kiireen keskellä.

– Yhteiskunnassa tuntuu, että ihmiset vahtivat entistä enemmän omia optioitaan ja varmistavat itselleen ja kaltaisilleen sen oman edun. Minusta kirkon valta on myös asenteiden ja opetuksen valtaa: kirkon katseen pitää yltää oman maan rajojen ulkopuolelle ja jopa euroalueen rajojen ulkopuolelle. Puhumme globaalista solidaarisuudesta. Kristinuskoon kuuluu se, että välitetään myös toinen toisistamme. Mielestäni valta näkyy tällaisessa, Askola pohtii.

Kirkon valtaa voisi kuvata myös muutosvallaksi: kirkko voi toimia ihmisoikeuksien puolesta ja saarnata vapauden sanomaa. Syyllisyyttä ja huonommuuden tunnetta ei tarvitse kantaa.

– Kirkko on yhteisö, joka avaa ovensa, kukkaronsa ja asenteensa, myös erilaisia ihmisiä kohtaan. Se on minusta tällaisessa yhteiskunnassa muutosvoiman valtaa.

Valta ei saa sokaista

Valta koetaan usein negatiivisena sanana. Askolan mukaan on kuitenkin tärkeää puhua vallasta sen sijaan, että yrittäisi pehmentää termiä.

– Vallasta täytyy voida puhua myös niin, että yhteisö on tietoinen omasta valtakulttuuristaan. Niin, että valta ei sokaise vallankäyttäjää tai yhteisöä, ettei tietoisesti aleta käyttää väärin. Valta sinänsä ei ole hyvä eikä paha, Askola sanoo.

– Täytyy olla tietoinen siitä, että valta on aseman tai muun kautta väline muutokseen, jota oma yhteisö haluaa ajaa. Silloin valta on myönteinen väline. Piispan valtaa voi käyttää hyvien asioiden edistämiseen.

Lue myös:


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.