K- ja I-junat ajavat Käpylän ja Oulunkylän ohi pysähtymättä aamuviidestä lähtien.
Helsingin Pasilassa ilmennyt ratavaurio aiheuttaa tänään häiriöitä pääradan liikenteeseen, kertoo Fintrafficin rataliikennekeskus.
Helsingistä Tikkurilan suuntaan liikennöivät K- ja I-junat ajavat Käpylän ja Oulunkylän ohi pysähtymättä aamuviidestä lähtien. K-junien yksittäiset perumiset ovat lisäksi mahdollisia.
Myös muulle pääradan junaliikenteelle aiheutuu tilanteesta pieniä myöhästymisiä sekä raidemuutoksia Pasilassa.
Rataliikennekeskuksen mukaan vika tullaan korjaamaan tiistain aikana, mutta tarkempaa korjausarviota ei toistaiseksi ole.
