Mainos

Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikön epäiltyjä rikoskumppaneita vangittu

MTV Uutisten tietojen mukaan Helsingin käräjäoikeus on vanginnut kaksi miestä, joita poliisi epäilee opetusviraston turvallisuuspäällikön Hannu Suoniemen rikoskumppaneiksi. 

Miehet vangittiin viikonloppuna. Heitä molempia epäillään törkeästä kätkemisrikoksesta. Epäilty tekoaika on 1.1.2012-31.1.2016.

MTV Uutisten tietojen mukaan vangitut miehet eivät ole opetusviraston palveluksessa.

Suoniemi vangittiin perjantaina todennäköisin syin epäiltynä törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Suoniemen epäillään saaneen kymmenen vuoden aikana useiden miljoonien eurojen taloudellisen hyödyn liittyen opetusviraston tietotekniisiin hankintoihin. Kyse on muun muassa oppilaiden tietokoneisiin alunperin tarkoitetuista rahoista.

Suoniemi toimi viraston tietohallintopäällikkönä 1990-luvulta lähtien aina vuoteen 2016 asti ja hän oli sinä aikana valmistelemassa tai suoraan päättämässä yhteensä kymmenien miljoonien eurojen ostoista.

Poliisitutkinta kestää kuukausia

Rikostarkastaja Ismo Siltämäen mukaan kyse on summaltaan kaikkien aikojen suurimmasta korruptiotutkinnasta Helsingin poliisilaitoksella.

– Tutkinta on alkuvaiheessa ja jatkuu varmasti kuukausia. Tutkinta on haasteellinen, kun selvitettävänä ovat miljoonien eurojen epäselvyydet, Siltamäki sanoo.

MTV Uutisten tietojen mukaan korruptiojutussa on vangittujen lisäksi myös muita epäiltyjä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.