Helsingin kaupunki kertoo jatkavansa Kirsikkapuiston puiden virheellisen leikkaamisen seurausten selvittämistä.
Lähes sadan kirsikkapuun kukinta on todennäköisesti jäämässä totuttua heikommaksi urakoitsijan virheellisen hoitotyön vuoksi Helsingin Roihuvuoressa, tiedottaa Helsingin kaupunki.
Herttoniemen alueella kunnossapitotöitä tekevä urakoitsija YIT Road Oy on vahvistanut vastuunsa tapahtumasta ja todennut sen aiheutuneen työnjohdollisesta virheestä. Asiasta kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan.
Helsingin kaupunki kertoo myös, ettei ole tilannut urakoitsijalta Kirsikkapuiston puiden rakenneleikkauksia.
Urakoitsija on aloittanut tammikuussa tehdyt leikkaukset itsenäisesti ja ilmoittanut niistä kaupungille jälkikäteen. Kaupungin saatua tiedon asiasta työ keskeytettiin sen mukaan välittömästi.
Kaupunki täsmentää, ettei tapahtuneella ollut yhteyttä alueen kävely- tai pyöräväylien kunnossapitoon tai suunnitelmallisiin rakenneleikkauksiin.
Urakoitsija YIT Road Oy tekee Herttoniemen alueella myös sopimuksen mukaisia puiden rakenneleikkauksia, mutta Helsingin kaupungin mukaan Kirsikkapuisto ei ole ollut mukana sovituissa kohteissa.

