Mainos

Helsingin kantakaupungissa tapahtuneen öljyvuodon syy yhä tuntematon – öljy saatu rajattua kymmenien neliöiden alueelle

Helsingin kantakaupungin edustalla meressä havaitun öljyn määrä ei pelastuslaitoksen arvion mukaan enää kasva, päivystävä palomestari Paul Nyberg kertoo STT:lle.

Öljyä havaittiin eilen Ullanlinnan ja Kaivopuiston edustalla. Nybergin mukaan öljyvahingon vuoksi rajattua aluetta Merisatamanrannan ja Liuskaluodon välillä on jo pienennetty.

– Tällä hetkellä puhutaan kymmenien neliöiden alueesta. Eilen se oli satojen metrien levyisellä alueella, Nyberg totesi STT:lle aamukahdeksalta.

Öljyvuodon lähde ei vielä ole selvillä. Nybergin mukaan merivartiosto selvittää asiaa yhteistyössä poliisin kanssa. Palomestarin mukaan ainoat kuviteltavissa olevat lähteet öljylle ovat veneiden tankkausasema tai jokin vierasvenesatamaan ankkuroitu alus.

Nybergin mukaan veteen joutunutta öljymäärää ei voida vielä arvioida, mutta kyse on vähäistä suuremmasta määrästä.

Länsi-Suomen merivartiosto kertoi yöllä Twitterissä, että sen rikostorjuntayksikkö aloittaa tapauksen tutkinnan ja siirtää tarvittaessa asian poliisille.

Pieni määrä öljyä havaittiin jo alkuillasta

Ensimmäisen kerran pelastuslaitos sai ilmoituksen öljyhavainnosta hieman ennen kello kahdeksaa sunnuntai-iltana. Tuolloin öljyä oli meressä niin vähäinen määrä, ettei sitä ollut mahdollista kerätä, päivystävä palomestari kertoi STT:lle.

Ilmoitus suuremmasta öljyvahingosta tuli pelastuslaitokselle hieman ennen iltakymmentä. Alueella leijaili päivystävän palomestarin mukaan vahva polttoöljyn haju.

Merisatamanrannassa on vierasvenesatama, jossa on useita kymmeniä veneitä. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja