Inkoossa mereen levinneen öljyn alkuperä on yhä hämärän peitossa – öljylautta on nyt puomitettu

Suomenlahdella on tapahtunut öljyvahinko Inkoon edustalla Fagervikin lahdella. Ympäristövahingon laajuudesta ei ollut vielä myöhään illalla tietoa.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kertoi aiemmin tänään Twitterissä, että öljyä oli levinnyt vesistöön noin 300 x 500 metrin alueelle. Ainetta oli veden pinnassa ohut kalvo. 

Levinnyt öljy on tuoreimpien tietojen mukaan ominaisuuksiltaan kevytöljyn kaltaista. Aineesta on otettu näytteet, ja ne on lähetetty analysoitaviksi.

Rajavartiolaitoksen lentokone Dornier kuvasi alueen illalla. Torjuntatöitä jatketaan, kun aamu huomenna valkeaa.

– Alue on puomitettu raskailla öljypuomeilla, ettei aine pääse leviämään enempää. Kun päivä valkenee huomenna, katsomme uudestaan, aletaanko ainetta kerätä pois vai mitä sille tehdään, päivystävä päällikkö Antti Lallukka Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoi MTV Uutisten haastattelussa alkuillasta.

Ilmoitus vahingosta tuli pelastuslaitokselle noin kello 11 aamupäivällä.

Viranomaiset pyytävät välttämään alueella liikkumista. Fagervikin lahti on puomitettu, eikä sinne pääse vesiteitse.

– Aluetta kannattaa välttää, mutta todennäköistä on, ettei aine aiheuta isompaa vahinkoa ympäristölle. Eli ei tarvitse olla huolissaan asiasta. Mutta tietenkään ei voi sanoa vielä mitään varmaa, Lallukka toteaa.

Poliisi ja Rajavartiolaitos tutkivat päästön alkuperää.

Lue myös:

    Uusimmat