Helpottaako liikunta kuukautiskipuja? Tutkimus selvitti

Ylös, ulos ja lenkille! 7:08

Tuore tutkimus osoittaa, että kuukautiskipuja potevien kannattaisi kokeilla liikuntaa vaivoihinsa. Vaikutus ei välttämättä ole kovin suuri, mutta liikunta voi auttaa naisia, joille muut hoitokeinot eivät sovi tai toimi.

Yllä olevalla videolla haastatellaan Tarja Virolaista, joka juoksi ensimmäisen maratoninsa nelikymppisenä.

American Journal of Obstetrics and Gynecology -lehdessä julkaistu tutkimus perustuu 11 aikaisemman tutkimuksen yhteisanalyysiin. Tutkimukset olivat satunnaistettuja ja kontrolloituja, ja niissä tarkasteltiin liikunnan vaikutuksia naisten kuukautiskipujen voimakkuuteen ja kestoon.

Tulosten perusteella liikuntaryhmäläiset kokivat kipunsa lievemmiksi kuin verrokit. Joitain viitteitä oli myös kipujen keston lyhentymisestä. Monet tutkimukset olivat kuitenkin laadultaan heikohkoja, joten niiden tuloksia kannattaa tulkita varoen varsinkin kipujen keston osalta.

Havaintojensa perusteella tutkijat pitävät liikuntaa mahdollisena hoitona kuukautiskipuihin, mutta he myös peräänkuuluttavat laadukkaita ja riittävän suuria lisätutkimuksia, jotta asiasta saataisiin varmuus. Koska liikunta kuitenkin on monella tapaa hyväksi terveydelle, sitä kannattaa joka tapauksessa harrastaa.

Lähes kaikilla naisilla on ajoittain lieviä kuukautiskipuja, mutta 5–15 prosentilla kivut ovat voimakkaita. Kuukautiset voivat olla kivuliaita alusta asti tai muuttua kivuliaiksi vasta myöhemmin, useimmiten noin kolmikymppisenä.

Tulehduskipulääkkeet ovat hyvä itsehoito, mutta jos ne eivät auta, tehokas apu saattaa löytyä yhdistelmäehkäisypillereistä tai hormonikierukasta, jotka voi saada lääkärin määräyksellä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat