Mainos

Helle jätti sosiaalipalvelualan työriitaan sovintoehdotuksen – osa yksityisistä päiväkodeista saattaa lakkoilla tällä viikolla

Valtakunnansovittelija Minna Helle on jättänyt yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevaan työriitaan sovintoehdotuksen tänään hieman kello puoli kahden jälkeen yöllä. Valtakunnansovittelija kertoo verkkosivuillaan, että osapuolet vastaavat sovintoehdotukseen tänään kello 17.

Jos kaikki osapuolet hyväksyvät sovintoehdotuksen, päiväkoteja ja muuta hoiva-alaa uhkaavat lakot peruuntuvat. Jos osapuolet hylkäävät sovintoehdotuksen, yksityisiä päiväkoteja 7.–8. maaliskuuta uhkaava työnseisaus toteutuu.

Myöhemmin työnseisaukset laajenevat koskemaan muutakin hoiva-alaa, ja ne uhkaavat toteutua 12.–16. maaliskuuta 19.–21. maaliskuuta ja 26.–28. maaliskuuta. Lisäksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on ilmoittanut järjestävänsä raideliikenteeseen vaikuttavia tukilakkoja keskiviikkona

Osapuolilla on ollut erimielisyyksiä muun muassa palkkauksesta, vaihtelevan työajan sopimuksista ja osa-aikasopimuksista.

Ei koske kaikkia yksityisiä päiväkoteja

Yksityisten päiväkotien työnseisaus sulkisi useita kymmeniä päiväkoteja keskiviikkona ja torstaina. Lakko vaikuttaisi neljän suuren yksityisen päiväkotikonsernin yrityksiin, joilla on toimipisteitä ympäri Suomen. Työnantajapuolta edustavan Hyvinvointialan liiton työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri painotti eilen, ettei lakko sulkisi kaikkia yksityisiä päiväkoteja.

–  Julkisuudessa on välillä ollut epämääräistä tietoa, että kaikki yksityiset päiväkodit olisivat lakon piirissä. Näin ei ole, koska on iso määrä esimerkiksi erilaisia vanhempainyhdistysten ylläpitämiä päiväkoteja ja montessoripäiväkoteja, jotka eivät ole työnseisauksen piirissä.

Kaksi lakon piirissä olevaa konsernia ovat Touhula päiväkodit ja Pilke päiväkodit, joiden päiväkotiyrityksissä on yhteensä noin 12 000 lasta ympäri Suomea. Yksistään Touhulan päiväkodeilla on 159 toimipistettä, joiden piirissä on reilut 9 000 lasta.

Touhula päiväkodit -konsernin toimitusjohtaja Virpi Holmqvist kertoi sunnuntain, että osa toimipisteestä voitaisiin pitää auki työnseisauksen aikana.

– Näyttää, että kaikissa suurimmissa kaupungeissa pystytään pitämään ainakin yksi päiväkoti auki, Holmqvist kertoo. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.