Kiinteistöpalvelualan työriidassa on annettu sovintoehdotus, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä.
Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat antavat vastauksensa huomenna keskiviikkona kello 10. Osapuolet voivat joko hyväksyä tai hylätä ehdotuksen.
Kiinteistöpalvelualan toinen lakko uhkaa ylihuomenna torstaina, jos osapuolet eivät pääse sitä ennen sopuun. Lakko alkaisi torstaina heti vuorokauden alussa ja kestäisi kaksi vuorokautta. Lakko koskisi noin 25 000:ta työntekijää kaikkiaan 16 yrityksessä.
Ensi viikolle on jo annettu ilmoitus kiinteistöpalvelualan kolmannesta lakosta. Ensimmäinen lakko oli viime viikolla.
PAM kertoo, että liiton hallinto kokoontuu tänään käsittelemään sovintoehdotusta.
Työnseisauksella laajat vaikutukset
Siivoojien ja kiinteistönhoitajien lakko vaikuttaisi hyvin laajaan kirjoon erilaisia toimialoja ja -paikkoja eri puolilla Suomea.
Lakko koskettaisi esimerkiksi kauppoja, toimistoja ja virastoja, julkista liikennettä, teollisuuslaitoksia sekä hotelleja. Lisäksi lakolla olisi vaikutuksia muun muassa taloyhtiöiden huoltotöiden tekemiseen sekä kotisiivoukseen.
– Noin kolmannes alan työntekijöistä on ilmoitetun lakon piirissä, tiivisti Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen tänään tiistaina alkuiltapäivästä ennen työriidan sovittelun jatkumista.
Lakko koskisi kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen alaisia töitä muun muassa ISS Palvelut Oy:ssä, Kotikatu Oy:ssä, RTK-Palvelut Oy:ssä sekä SOL Palvelut Oy:ssä.