Mainos

Helena Petäistön kolumni: Karl Lagerfeld jätti jälkeensä poikkeuksellisen menestystarinan, legendaarisen muotihuoneen ja valtavan miljardiomaisuuden

1:44
Muotilegenda Karl Lagerfeld oli kuollessaan 85-vuotias.

Jos Yves Saint Laurent oli muotimaailman kuningas, Karl Lagerfeld oli sen keisari. Le Kaiser -nimitys kuvaa kuluneella viikolla kuolleen muoti-ikonin planeetanlaajuista asemaa. Karl Lagerfeld jätti jälkeensä poikkeuksellisen menestystarinan, hyvin menestyvän legendaarisen muotihuoneen, jonka hän pelasti tuholta, ja kuuden miljardin euron henkilökohtaisen omaisuuden, kirjoittaa Helena Petäistö kolumnissaan.

Le Kaiser -nimi hänelle annettiin 2000-luvun alkupuolella muistuttamaan saksalaisesta alkuperästä ajankohtana, jolloin tämä Chanelin kuuluisan muotitalon saksalainen pääsuunnittelija oli viimein saavuttanut johtavan aseman Pariisissa ikuisen kilpailijansa Yves Saint Laurentin poismenon jälkeen.

Yves Saint Laurent koki suuren menestyksen varhain ja päätti uransa suhteellisen varhain. Karl Lagerfeld puolestaan saavutti huipun paljon myöhemmin, mutta hänen uskomaton uransa kesti yli 60 vuotta viimeiseen hengenvetoon asti. Molemmat miehet olivat neroja alallaan.

"Ennen kuolen kuin haluan itselleni hautajaisia!"

Siinä missä meidät kohtaa maansuru mäkikotkan tai muun suuren urheilusankarin poistuessa näyttämöltä, yhtä syvästi surevat ranskalaiset, kun heidän kuuluisimmat muotigurunsa ja huippukeittiömestarinsa lähtevät. Mutta tällä kertaa kansalaiset eivät pääse seuraamaan mitään megahautajaisia, sillä muotimaestrolle hautajaiset olivat kauhistuttavin asia, mitä hän tiesi.

– Ennen kuolen kuin haluan itselleni hautajaisia! huudahti Lagerfeld kerran shokeeraavaan tyyliinsä, kun häneltä kysyttiin asiasta yhdessä hänen antamistaan lukemattomista haastatteluista.

Omasta toivomuksesta hänen tuhkansa sirotellaan samaan paikkaan kuin mihin hänen äitinsä tuhka on siroteltu, ja sinne viedään myöhemmin myös hänen kissansa, Choupetten, tuhkat. Lagerfeld haluaa siis olla yhtä erikoislaatuinen kuollessaan kuin hän on ollut eläessäänkin.

Jo teini-ikäisenä Pariisiin tullut saksalaispoika ui Pariisin huippumuodin maailmaan uskomattoman luontevasti. Hän aloitti Pierre Balmainin hienostuneen muotihuoneen assistenttina, siirtyi sitten 50-luvun lopussa Jean Patoulle taiteelliseksi johtajaksi ja sieltä Chloén ja Fendin pääsuunnittelijaksi tehden samalla myös muotikokoelmia omalla nimellään - kunnes nappasi lopulta pääpotin, Chanelin muotihuoneen, jonka hän nosti uuteen kukoistukseen.

Enemmän kuin muotisuunnittelija

Karl Lagerfeld oli paljon enemmän kuin muotisuunnittelija. Hänellä oli myös bisnesvainua, jolla kaikki tuntui muuttuvan kullaksi hänen käsissään. Hän vaistosi ajan hengen ennen muita ja oli rohkea edelläkävijä ja tuulettaja Pariisin välillä luutuneessa couture-maailmassa.

Hän ei tyytynyt olemaan kartalla vain omalla alallaan, vaan oli erittäin laaja-alainen, tiedonjanoinen ja lukenut ihminen. Jopa siinä määrin, että hän perusti oman kirjakaupan nimeltä Librairie 7L Rue de Lillen varteen kotitalonsa lähettyville. Kirjakaupan valikoimista päätellen muun muassa Alvar Aallon arkkitehtuuri oli hänelle mieleen.

Lisäksi hän oli äärimmäisen uuttera työmyyrä, joka piirsi itse kaikki suunnittelemansa asut, noin 1 700 vuodessa! Sellaiseen määrään ei kukaan muu ole Pariisissa kyennyt. Siis aika merkillinen poikkeus muotimaailman pintaliitäjien joukossa.

– Voi, koskaan en sietäisi itseni kaltaista seuraa! Siksi valitsenkin seuraani aivan toisenlaisia ihmisiä, hän tunnusti jossain haastattelussa.

Kaikki tunsivat Lagerfeldin luoman ulkoisen hahmon

Kaikki tunsivat Karl Lagerfeldin itsestään luoman ulkoisen hahmon; vitivalkoinen puuteroitu poninhäntä, aurinkolasit säällä kuin säällä, musta viuhka ja sormettomat hansikkaat.

Yksi Karl Lagerfeldin lentäviä lauseita oli: – Se, joka kulkee verkkareissa, on menettänyt elämänhallinnan. No, ei se häntä estänyt suunnittelemasta huippuhintaisia merkkiverkkareita niitä haluaville huithapeleille.

Itse hän pukeutui äärimmäisen huolellisesti kuulemma jo lapsesta lähtien ja erottui siten kaikista muista lapsista jo Blankenesessä, Hampurin idyllisimmässä kaupunginosassa, missä hänen varakas kotinsa sijaitsi.

Ruotsalaissyntyinen kielinero isä, joka puhui 12 kieltä, oli tehnyt huomattavan omaisuuden tuontikaupassa, eikä naperon eriskummallisia toiveita tarvinnut ainakaan säästösyistä tyrmätä.

Jo viisivuotiaana Pikku-Karl halusi itselleen liivit ja mansetinnapit sekä Blankenesen antiikkiliikkeen ikkunassa näkemänsä maalauksen, johon oli ikuistettu Saksan keisari Friedrich II Voltairen seurassa Sans Soucin linnassa.

11-vuotiaana Karl alkoi pitää kravattia joka päivä. Sillä hän erottui luokkakavereistaan, jotka laskivat leikkiä keikarin kustannuksella. Mutta ei se erikoista poikaa juuri haitannut, vaan hän jatkoi piirtelyä omissa maailmoissaan koulutuntien aikana.

Kasvoi äidin helmoissa mammanpojaksi

Kun isä ei ainoan poikansa kasvatukseen puuttunut, kasvoi Karl vahvatahtoisen äitinsä helmoissa mammanpojaksi. Siitäkin huolimatta, että mamma oli melkoinen töräyttelijä. Äidin mielestä poika oli hänen itsensä kehnompi versio, jolla oli kaiken kukkuraksi niin hirveän isot sieraimet, että niiden eteen olisi pitänyt ripustaa verhot. Kaikesta huolimatta poika palvoi äitiään, jolla olikin kunnianhimoisia suunnitelmia vekaran varalle.

Karl oli vasta 14-vuotias, kun äiti toi hänet Pariisiin. Vuonna 1954 16-vuotiaana poika osallistui muotisuunnittelukilpailuun ja voitti kauneimman päällystakin palkinnon. Samassa kilpailussa kauneimman mekon suunnitteli muuan Yves Saint Laurent.

Niin nämä kaksi poikkeuksellista nuorta lahjakkuutta, toinen pohjoisesta, toinen etelästä, aloittivat uransa yhtä aikaa samalta ponnahduslaudalta. Alussa Karl ja Yves olivat niin hyviä ystäviä, että he kävivät yhdessä jopa ennustajaeukon luona Champs Élysées’n sivukadulla. Kristallipallosta näkyi, että Yves tekisi loistavan, mutta lyhemmän uran, ja että Karl aloittaisi vasta, kun toinen lopettaisi.

Juuri niinhän siinä kävikin. Yves Saint Laurent koki rakettimaisen menestyksen jo 21-vuotiaana, kun hänet nimitettiin pyhistä pyhimmän, Diorin, pääsuunnittelijaksi. Nuorista lahjakkuuksista tuli toistensa pahimmat kilpailijat, eikä ystävyys sitä kestänyt.

Rakkaus aiheutti välirikon

Mutta lopullisen välirikon aiheutti kaunis aatelispoika nimeltä Jacques de Bascher, jota Karl kuvaili piruksi, jolla oli Greta Garbon kasvot. Jacques oli Karlin elämän suuri rakkaus, mutta hän oli myös Yvesin rakastaja. Jacques de Bascher kuoli aidsiin vuonna 1989, mutta muotigurujen välejä ei yhteinen surukaan liennyttänyt.

Karl Lagerfeld sai kilpailijaansa nähden revanssin ja elämälleen uuden suunnan, kun Pariisin toinen legendaarinen muotitalo, Chanel, valitsi hänet pääsuunnittelijakseen. Siinä olikin haastetta kerrakseen, sillä kun Chanelin omistajat, Wertheimerin veljekset, ottivat yhteyttä Lagerfeldiin, oli kuuluisa talo täysin aallonpohjassa. Muotikuvaajat ihmettelivät, voiko sellaisia jäännöksiä enää olla olemassakaan kuin Chanelin jakkupuvut.

Nyt pääsivät Karl Lagerfeldin vahvuudet, rohkeus ja ajan hengen tunnistaminen, oikeuksiinsa ja todelliselle koetukselle. Hän osoitti myös huomattavia pr-taitoja, sillä hän vaati ja sai 100 000 dollarin budjetin, jolla varmistettiin, että kaikki muotitoimittajat saivat omaksi uudet, erilaiset Chanel-asut, joiden harteilta pölyt oli karistettu.

Mielikuvitusta ja rohkeita ideoita

Coco Chanelin kasvoiksi nostettiin pariisilainen aatelistyttö Inès de la Fressange, josta tuli modernin pariisittaren ruumiillistuma. Hän asteli catwalkille pyjamassa tyyny kainalossaan sylikoira talutushihnassa. Hameen kuuluisa chanel-pituus heitettiin roskiseen, helma lyheni huomattavasti, jakku sai kunnon hartiat ja monenlaista tilpehööriä roikkui joka puolella.

Coco-parka, joka ei ollut suostunut seuraamaan aikaansa ja oli ajanut kuuluisan talonsa konkurssin partaalle, sai kääntyä haudassaan lukemattomia kertoja, kun kaikki se, mitä hän oli vastustanut, hyppäsi catwalkille - lopulta jopa lenkkikengät! Karl Lgaerfeldilla oli mielikuvitusta ja rohkeita ideoita, eikä mikään enää jarruttanut häntä.

Ja sehän toimi. Ei kuitenkaan heti, vaan monet muotitoimittajat teilasivat uutuudet mauttomiksi, vulgääreiksi, melkein pyhäinhäväistykseksi. Mutta jo monessa liemessä keitetty Lagerfeld ei säikähtänyt eikä antanut periksi, vaan jatkoi rohkealla linjallaan, asiakaskunta uudistui ja nuorentui, ja ponnistelut tuottivat tulosta.

Tylsästä muotitalosta tuli Pariisin jännittävin paikka

Lopulta kaikki halusivat nähdä Chanelin luomukset. Ennen niin monotonisen tylsä muotitalo olikin nyt Pariisin jännittävin paikka. Ja kun Inèsin paikalle catwalkille ilmestyi saksalaishuippumalli Claudia Schiffer, Chanel oli yhtä riemua ja ilotulitusta.

Myöhemmin Chanelin näytökset siirtyivät arvokkaan muotihuoneen seinien sisältä Grand Palais’n taidemuseon valtavan suuriin, näyttäviin tiloihin lasikaton alle, ja niistä tuli Pariisin muotinäytösten suurta show’ta.

Milloin mannekiinit kulkivat hiekkadyyneillä meren kohistessa, milloin syksyisessä metsässä pudonneiden lehtien kahistessa jalkojen alla. Milloin keskellä korkeaa salia nousi valtava Eiffel-torni, milloin katseen vangitsi jättikokoinen kultainen leijona. Karl Lagerfeldin ideoinnilla ei ollut rajoja. Hän uudisti paitsi muodin, myös muotinäytökset.

Viimeisessä näytöksessään tammikuussa 85-vuotias Lagerfeld ei enää tullut tavalliseen tapaan aplodeerattavaksi näytöksen jälkeen, ja se pisti huhumyllyn pyörimään Pariisissa. Suru-uutinen ei siis ollut enää varsinainen yllätys, mutta suurta tyrmistystä se aiheutti, niin luomisvoimainen Lagerfeld oli loppuun asti.

Voiko keisaria korvata? 

Entä nyt? Valkoturkkisen Choupette-kissan tulevaisuus on turvattu. Se on ansainnut kolme miljoonaa euroa saksalaisen automerkin ja japanilaisen kosmetiikkatalon valokuvamallina. Chanelin muotitalosta ei voi olla yhtä varma. Karl Lagerfeldin seuraajaksi on jo nimitetty hänen pitkäaikainen oikea kätensä Virginie Viard. Mutta kykeneekö hän korvaamaan yli kolme vuosikymmentä näyttämöä hallinneen keisarin, sitä sopii epäillä.

Itse en tuntenut kumpaakaan, en muotimaailman kuningasta enkä keisaria, mutta sen verran läheltä pääsin heitä näkemään, että eroavaisuudet tulivat kyllä selviksi.

1990-luvulla asuin viisi vuotta Yves Saint Laurentin naapuristossa Rue de Babylonin varrella, ja tutuksi hahmoksi tuli kookas, raamikas mies, joka suuresta koostaan huolimatta vaikutti niin hauraalta, että tuulenpuuskakin olisi voinut hänet viedä mukanaan. Autot pysähtyivät ja kaikki pidättivät henkeään ihmetellen, miten ikinä muotiguru saa itsepäisen mopsinsa sisälle, sillä koiraan isännän koko ei näyttänyt tekevän mitään vaikutusta. Koira vaistoaa auktoriteetin ja sen puutteen.

Toista oli Karl Lagerfeldin kanssa. Vuosikaudet olemme käyneet samassa kirjakaupassa, Rue de Rivolin varrella sijaitsevassa Calignanissa, manner-Euroopan vanhimmassa englanninkielisessä kirjakaupassa, jonka ranskankielisetkin valikoimat ovat huippuluokkaa.

Määrätietoisen Lagerfeldin tulo kirjakauppaan ei jäänyt koskaan huomaamatta. Hän tiesi, mitä hän tahtoi ja osasi pistää ammattitaitoiset libristitkin ahtaalle. Mutta kun libristi osasi asiansa, hän kuunteli tarkkaavaisesti ja kiitteli tiedonjyväsistä, joita hän selvästi arvosti. Usein me muutkin asiakkaat opimme siinä ohessa monenlaista niin taiteista, arkkitehtuurista kuin eri tieteenaloistakin. Hänen tiedonjanonsa oli ehtymätön, ja tiettävästi hän kävi Calignanilla viikoittain. Sinnekin hän jätti suuren aukon.  

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja