Heitä epäillään terrorismijutussa – kaikki rakennusalalta

Terrorismijutun epäillyt ovat pari-kolmekymppisiä miehiä. Heistä ainakin yksi on muslimikäännynnäinen. 

Poliisi epäilee kaikkien syyllistyneen terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn murhaan. Lisäksi kahta epäillään myös koulutuksen antamisesta ja kolmatta värväämisestä. Esitutkinta on alkuvaiheessa. Yksi miehistä vangittiin tänään. Käräjäoikeus päättää kolmen epäillyn osalta huomenna, onko sen mielestä henkilöiden vangitsemiseen perusteita. 

Epäilty K 

  • Epäily: Terroristisessa tarkoituksessa tehty murha

Vuonna 1984 syntynyt hämeenlinnalainen epäilty on muslimikäännynnäinen. Hän on myös vaihtanut etunimensä kantasuomalaisesta musliminimeksi. K on aiemmin tehnyt myös musiikkia ja julkaissut omia videoitaan netissä. Facebook-sivujensa mukaan K on aloittanut opinnot ammattikorkeakoulussa tänä vuonna. Muutaman vuoden takaisessa internetin keskustelupalstakirjoituksessa hän kertoo paheksuvansa muun muassa suomalaisten päihteidenkäyttöä. 

K on saanut eilen Helsingin käräjäoikeudesta tuomion kirjanpitorikoksesta. Tapaus liittyy rakennusalan yrityksen toimintaan. Tuomio koskee tapahtumia vuonna 2008 ja 2009. Tuomion mukaan hän oli laiminlyönyt yhtiön kirjanpitoa. K tuomittiin maksamaan päiväsakkoja.  

Paikallislehdelle viime kesänä antamassaan haastattelussa mies puhuu ramadanin viettämisestä ja kertoo samassa yhteydessä työskentelevänsä rakennuksilla. 

Epäilty U

  • Epäily: Terroristisessa tarkoituksessa tehty murha
  • Epäily: Värväys terrorismirikoksen tekemiseen

Terrorismirikoksesta epäilty U asuu Espoon keskuksessa. Hän on 34-vuotias. Hän on pitänyt ramadan-kurssia viime kesänä.

U pitää blogia, jossa hän kirjoittaa islaminuskosta. U seuraa Facebookissa Suomi-Syyria-yhdistyksen sivuja. 

U:lla oli rakennusalan yritys toisen epäillyn, G:n kanssa. Yritys perustettiin loppuvuodesta 2012, mutta toiminta päättyi jo vuotta myöhemmin. U:lta on karhuttu käräjäoikeuksien kautta maksamattomia puhelin-, sähkö- ja lehtilaskuja sekä Helsingissä että Porvoossa.

Terroristi  Hahmo-2
Epäilty G 

  • Epäily: Terroristisessa tarkoituksessa tehty murha
  • Epäily: Koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten

30-vuotias epäilty on helsinkiläinen. Hänellä on useita yrityskytköksiä rakennusalalla. G:llä on yhteinen yritys epäilty M:n kanssa. Lisäksi hänellä oli aiemmin yhteinen yritys myös U:n kanssa. Jälkimmäinen perustettiin loppuvuodesta 2012, mutta toiminta päättyi jo vuotta myöhemmin.  Lisäksi hän on ollut vastuuasemassa kustannusyhtiössä, joka ilmoittaa keskittyvänsä islamilaisten kirjojen kääntämiseen suomeksi.

Epäilty M 

  • Epäily: Terroristisessa tarkoituksessa tehty murha
  • Epäily: Koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten

M on 24-vuotias. Kaupparekisteritietojen mukaan M on Suomen kansalainen. Hän on ollut mukana useissa rakennusalan yrityksissä Suomessa joulukuusta 2012 alkaen. M:llä on yhteinen rakennusalan yhtiö epäilty G:n kanssa. Käräjäoikeus vangitsi M:n tänään poissaolevana. 

Lue myös:

    Uusimmat