Mainos

Heinäkuun helteet vetivät TAYS:n päivystyksen pedit täyteen – "Kuormitus on ollut maksimissaan ja kaikki sängyt käytössä"

9:26

Heinäkuun ennätyspitkät helteet näkyivät myös sairaaloissa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Acutan vastuualuejohtaja Tuuli Löfgren kertoo, että heinäkuussa päivystykseen hakeutui tavallista enemmän väkeä. Löfgren uskoo, että helteillä on ollut vaikutusta potilasruuhkaan.

Katso yllä olevalta videolta vinkit itsensä ja asuntonsa viilentämiseen.

Heinäkuun viimeinen viikonloppu oli Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan ja Valkeakosken sairaalan päivystyksen kiireisimmät kaksi päivää kahteen kuukauteen. 29. ja 30. heinäkuuta sairaalan päivystykseen hakeutui 315 potilasta per päivä.

– Keskimääräinen potilasmäärä on meillä rauhallisimpina päivinä yli 200 ja kiireisempinä lähellä 300 potilasta, mutta harvoina päivinä vuodessa yli 300.

Sairaalan pedit täynnä

Löfgrenin mukaan heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa olivat hänen vastuualueellaan myös muita vuosia hieman vilkkaampia. Potilaita oli 6–10 prosenttia enemmän kuin muina vuosina heinäkuussa.

Vilkkaina viikkoina päivystyksen sängyt täyttyivät useaan otteeseen, kun helle oli pahimmillaan.

– Viimeisen kahden viikon aikana meillä on ollut tavallista enemmän potilaita ja on ollut päiviä, kun yksikön kuormitus on ollut maksimissaan ja kaikki sängyt olivat käytössä. Osa potilaista on ollut käytäväpaikoilla.

Löfgren kertoo, että tilanteita on ratkottu yhdessä vuorovastaavan hoitajan ja lääkärin kanssa siirtämällä resursseja sinne, missä niitä kulloinkin tarvitaan.

Kuumuus voi tehdä huonovointiseksi

Kuumuus voi aiheuttaa potilaalle monenlaisia oireita. Usein hoitoon hakeudutaan kuivumisen tai lämmön aiheuttaman perussairauden pahenemisen vuoksi.

– Kuumuus näkyy esimerkiksi sydänoireina tai niiden pahenemisena, voimattomuutena ja yleistilan laskuna, kuivumisena, suolatasapainohäiriöinä, ummetuksena ja virtsanerityksen vähyytenä tai jopa loppumisena, Löfgren kertoo.

Löfgrenin mukaan kuumuudesta kärsivät etenkin ihmiset, joiden terveydentila on heikentynyt.

– Kuumasta kärsivät eniten sydänsairaat, vanhukset ja huonokuntoiset ihmiset, joilla on paljon lääkityksiä ja joiden nestetasapaino häiriintyy ensimmäiseksi.

Myös pienet lapset voivat olla alttiita kuumuudelle ja nestehukalle. 

– Helteellä tulee nesteyttää riittävästi, pitää huoli suolojen saannista ja viileässä pysymisestä sekä huolehtia omaisista, hän neuvoo.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.