Pitkän uran juontajana tehnyt Kirsi Salo täyttää pyöreät 50 vuotta tänään 7. helmikuuta.
Kirsi Salo nousi julkisuuteen 1990-luvulla Talousuutiset-ohjelmassa. Tämän jälkeen hän toimi esimerkiksi uutisankkurina Nelosella.
Koko kansan tietoisuuteen hän nousi Heikoin lenkki -visailuohjelman myötä. Tiukassa nutturassa ja tuimassa roolissa esiintyneestä juontajasta paitsi pelätty myös ihailtu hahmo. Heikointa lenkkiä esitettiin vuosina 2002-2005.

