Heikki Silvennoinen avautuu rajusta alkoholismistaan Kummelit-uutuuskirjassa

Legendaarisen sketsiryhmän Kummelin tarinaa avaava Erittäin hyvin sanottu -kirja julkaistiin torstaina.

Kirjassa on rajuja paljastuksia Kummelit-ryhmän keulahahmon Heikki Silvennoisen alkoholinkäytöstä.

Uutuuskirjassa Silvennoinen paljastaa, kuinka alkoholinkäyttö uhkasi  koko Kummelit-ryhmän tulevaisuutta – omasta hengestä puhumattakaan.

– Olin tuurijuoppo. Välillä oli pitkiä kausia, etten juonut lainkaan. Sitten välillä vedin useamman päivän putkia. Kankkuset alkoivat olla aika hankalia sekä fyysisesti että psyykkisesti. Viina sai mut arvaamattomaksi, Silvennoinen kertoo kirjassa.

Helmikuussa 1995 tilanne karkasi käsistä. Vuosien juomaputkien seurauksena Silvennoinen sairastui haimatulehdukseen ja joutui sairaalaan. Samaan ajankohtaan osui myös Kummeli-elokuvan kuvausten alkaminen.

Kirjassa kerrotaan, kuinka koko työryhmä pelkäsi hankkeen kaatuvan Silvennoisen tilan vuoksi.

– Muistan, kuinka seisoin sairaalan pihalla ja päätin, että mitä tahansa elämä toisi, viina ei siihen enää kuuluisi. Tiesin, ettei ryyppy hirttäisi kiinni, vaikka vähän maistaisin. Pari kuukauttakin saattaisi mennä ok:sti, mutta lopulta nurkan takana odottaisi se helvetin kooma, jossa vetäisin jallua ja kossua. Koska halusin selvitä elämästä ehjin nahoin, vaihtoehto oli tämä. Korkki on ollut kiinni nyt 20 vuotta ja olen siitä valinnasta onnellinen, Silvennoinen sanoo kirjassa.

Lue myös:

    Uusimmat