Heikki lähti sotaan 18-vuotiaana: Tällaisia olivat nuoren miehen päivät rintamalla

– 90 prosenttia ajasta odotettiin koko ajan jotain: milloin ruokaa, milloin lomaa, milloin vartiovuoroa. Makoilimme korsun laverilla ja pelasimme korttia, Heikki sanoo.

– Töitäkin toki tehtiin, kaivoimme esimerkiksi ampumahautoja ja teimme esteitä.

Heikki oli tuonut kotoa mukanaan koulukirjoja. Hän teki saksan käännöstehtäviä kaminan tai kynttilänliekin valossa rasvaisen pöytäpahasen päällä. Opettaja lähetti ne punakynättyinä takaisin.

– Jollain tavalla opiskelu oli sisäinen pakko, sillä tiesin, että luokan tytöt olivat päässeet jo pitkälle ja valmistuneet ylioppilaiksi, Heikki muistelee.

Keitto on Suomen armeijan perinteistä ruokaa kautta aikojen.

Elettiin keitolla ja korpulla

Muonakuski toi hevoskyydillä ruokaa kaksi kertaa päivässä.

– Aamupäivisin saatiin puuroa ja mehukeittoa, viiden tienoilla milloin mitäkin soppaa. Korsun nurkassa oli näkkileipälaatikko. Kuivamuonat, kuten voi, sokeri ja makkaraviipaleet jaettiin iltaisin – niitä naposteltiin sitten aamulla, Heikki kertoo.

Vartiovuoroissa partioitiin kaksi kertaa vuorokaudessa kaksi tuntia kerrallaan.

– Ei siellä auttanut nukahtaa. Pelottavinta oli mennä edes jotenkuten valaistusta korsusta pimeään talviyöhön. Mitään ei nähnyt, ennen kuin silmä tottui hämärään. Minulla oli tapana nojata ensin hetki kaivannon seinään, että ainakin selkä olisi turvassa.

Pelastuivat saarroksista

Kesäkuussa 1944 venäläisten suurhyökkäys alkoi. Heikki ja muut sotilaat vetäytyivät Aunuksesta U-linjalle Laatokan pohjoisnurkkaan, jossa hyökkäys onnistuttiin pysäyttämään.

Jatkosodan aikainen juoksuhauta.

– Se oli yksi pelottavimmista kokemuksista. 30 000 suomalaista oli jäämässä saarroksiin, ja venäläisiä nousi Laatokalla laivoista maihin.

Miehet vaelsivat parikymmentä kilometriä noin 14 tunnissa.

– Puolet tykeistä jäi matkalle, mutta maastoa kiertämällä onnistuimme pelastautumaan. Pahin paikka oli Aunuksen aukealla, jossa on yli kymmenen kilometriä suojaamatonta maastoa. Pääsimme pois vain rankkasateen turvin.

Kaikki eivät kuitenkaan selviytyneet. Heikki oli taluttanut kuumehoureista vänrikkiystäväänsä jo hyvän tovin turvaan, kun miehen yritys nousta vähäksi aikaa lepäämään hevosten vetämien tykkilavettien päälle koitui kohtaloksi.

– Kaveri kaatui tykin alle ja kuoli sotasairaalassa seuraavana päivänä.

Heikki Talvela.

Veteraanille maitoa

Heikin rintamatyö päättyi kuukausi suurhyökkäyksen jälkeen, heinäkuussa 1944 sodan vielä jatkuessa. Hän oli saanut komennuksen Upseerikouluun.

Kun rauha vihdoin koitti, monet rintamalla taistelleet – Heikki mukaan lukien – olivat vielä alle 21-vuotiaita, eli silloisten asetusten mukaan alaikäisiä.

– Eräälle veteraaniystävälleni annettiin hänen sodasta palattuaan lasten maitokortti.

Ei sodasta lapsia kuitenkaan tainnut palata.

Kuvat: Colourbox.com, Heikki Talvelan kotialbumi

Piia Simola/Studio55.fi

Vaiettu salaisuus: Suomalaiset sotilaat koukuttuivat huumeisiin

Vihollinen joen toisella puolella – Näin venäläiset juopottelivat ja levittivät propagandaa

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.