Hedelmällisyysklinikan järkyttävä moka: Nyt puhuu Anni-äiti, jonka pojan synnytti toinen nainen – "elimme läpi maanpäällisen helvetin"

Pari eli "läpi helvetin" saatuaan tietää, että toinen pariskunta on synnyttänyt heidän lapsensa.

Kalifornialaispariskunta suuntaa oikeuteen hedelmällisyysklinikan virheen vuoksi. Annija Ashot Manukyan kertovat "eläneensä läpi helvetin" sen jälkeen, kun Los Angelesissa sijaitseva klinikka antoi vahingossa heidän alkionsa toiselle parille, kertoo Today.

Aiemmin toinen pariskunta haastoi klinikan oikeuteen saatuaan hedelmällisyyshoidoilla kaksoset, joista kumpikaan ei ollut heille sukua; Manukyanien mukaan heidän alkionsa annettiin erehdyksessä juuri tälle newyorkilaisparille. Newyorkilaisäiti synnytti kaksi poikaa, joista toinen oli todellisuudessa Manukyanien. Toinen pojista oli biologisesti tapaukseen liittyvän kolmannen pariskunnan. 

"Kenenkään ei pitäisi tavata vauvaansa ensi kertaa hotellin aulassa"

Manukyanit tapasivat poikansa vasta tämän ollessa kuusiviikkoinen.

– En ollut siellä hänen syntyessään, en saanut kantaa häntä (kohdussani), en tuntenut hänen potkujaan, Anni kuvaa.

– Kenenkään ei pitäisi tavata vauvaansa ensi kertaa hotellin aulassa.

Ashotin mukaan CHA-klinikka onkin pannut parin elämään läpi "maanpäällisen helvetin".

– Mitään tapahtuneesta ei olisi pitänyt tapahtua, kellekään meistä, Anni sanoo.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Rakastamme häntä niin paljon"

Manukyanit joutuivat hakemaan lapsensa huoltajuuden oikeusteitse. Prosessi oli rankka.

Kun suurin sokki lieveni, Manukyanit ovat päässeet tutustumaan vauvaansa ja ovat myös onnistuneet iloitsemaan hänestä.

– Poika on uskomaton. Rakastamme häntä niin paljon, Anni sanoo.

Hän suree myös lapsen synnyttäneen naisen puolesta.

– Kiitän luojaa, että saimme lapsemme takaisin, mutta hänelle ei jäänyt mitään.

Lähteet: Today.com, CBS

Lue myös:

    Uusimmat