He lauloivat tiensä jatkoon! Tangomarkkinoiden kuninkaalliset kruunataan lauantaina

Tangomarkkinoiden loppukilpailun osallistujat karsittiin torstaina Seinäjoella.

Tangomarkkinoilla Seinäjoella saliyleisö pääsi torstaina päättämään, keiden kuuden laulajan tangotulkintoja kuullaan lauantain loppukilpailussa. Heidän joukostaan tuomaristo valitsee lauantai-iltana uuden tangokuningattaren ja -kuninkaan. Jatkopaikan lunastivat muun muassa kisan kuopus sekä seinäjokelainen kuningatarehdokas.

Torstaina kuunteluoppilaiden roolissa istuneelta tuomaristolta suitsutusta saivat sekä naiset että miehet.

– Kaikki naiset loistivat, jes ja vau! iloitsi tangotuomari, kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa (ps.).

Kokeneita esiintyjiä

Tuomareista musiikkitoimittaja Tarja Närhi nosti naisista esiin erityisesti seinäjokelaisen Pirita Niemenmaan sekä kilpailun nuorimman eli lappeenrantalaisen Silla Pöyryn, 18.

– Minun mielestäni tärkein ominaisuus on tunnistettava ääni, Närhi sanoi.

Tangotuomari, vuoden 1995 tangokuningas Jari Sillanpää tunnelmoi jo päivällä kenraaliharjoituksissa, kuinka nautti pestistään.

– Ihana istua tällä puolen ja seurata intohimoista tangon tulkintaa, hän sanoi.

Tangolaulukilpailun jatkoon pääsivät naisista Niemenmaa, Pöyry sekä Mervi Kovero Porvoosta.

Kotiyleisö intoutui kovaäänisiin aplodeihin, kun Niemenmaa eläytyi Myrskyöinä-lauluun. Ruusunoksa ja kyyhkynen -kappaleen esittänyt Pöyry on esiintynyt tanssilavoilla ja kirkkokonserteissa Eino Grönin kanssa yli viisi vuotta. Tango Illusionin tulkinnut Kovero on mukana tangolaulukilpailun loppumittelöissä kolmatta kertaa.

Loppukilvasta putosivat naisista Ailamari Vehviläinen Jyväskylästä, Pirjo Aittomäki Helsingistä ja Rosa Salmi-Narmala Raisiosta.

Hevin taitajia jatkossa

Tangokuninkuutta tavoittelevat lauantaina Pasi Kivimäki Nokialta, Johannes Vatjus Haapavedeltä ja Juha Pirinen Nummelasta. Miehistä tie päättyi kuopiolaiselta Jarno Itkoselta ja nurmeslaiselta Mika Mäkkeliltä.

Pirinen on etukäteen kertonut äänensä taipuvan niin heviin kuin tangoonkin – ja muuhun siltä väliltä. Saliyleisöltä irtosi Pirisen Mustasukkaisuutta-tulkinnalle raikuvat suosionosoitukset.

"Laulavaksi hirsikauppiaaksi" itseään kuvaillut Vatjus arvioi hänkin äänensä taipuvan monipuoliseen musiikkiin oopperasta heviin. Kivimäki eläytyi torstaina Nuoruuden tangoon. 

Lue myös:

    Uusimmat