Tangomarkkinoiden voittajat valitaan nyt uudella tavalla. Sekä miesten että naisten sarjan ykkösen päättää ensi kertaa yleisö.
Tämän vuoden Seinäjoen tangomarkkinat huipentuvat uusien tangokuninkaallisten valintaan lauantai-iltana 12. heinäkuuta. Voittajat valitaan nyt uudella tavalla. Sekä miesten että naisten sarjan ykkösen päättää ensi kertaa yleisö.
Käytännössä kisa etenee niin, että tuomaristo valitsee yhteensä kahdeksasta nais- ja miesfinalistista niin sanottuun superfinaaliin kaksi naista ja kaksi miestä. Yleisö kotisohvilla ja finaalissa paikan päällä äänestää sitten voittajat.
– Halusimme kokeilla nyt jotain uutta. Tässä tuli avuksi se, että Yleisradio lähti tänä vuonna mukaan. Näin yleisö voi valita äänestystavan kolmesta vaihtoehdosta. Ne ovat puhelinsoitto, tekstiviesti tai ilmaisen Yle-sovelluksen käyttäminen, kertoo Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Pasi Ojala STT:lle.
Hän muistutti huumorimielellä siitä, että voittajien valinnasta on kuulunut moitteita tuomariston suuntaan vuosittain.
– Ehkä soraäänet vaikenevat, kun yleisö saa itse päättää voittajat, Ojala sanoo ja naurahtaa.
