Harvinainen yllätys vuodenvaihteen metsälenkillä – Tanja huomasi kantarellin pilkistävän lehtien alta

Kantarelli2
Julkaistu 31.12.2017 15:10
Toimittajan kuva

Marjaana Wikman

marjaana.wikman@mtv.fi

MTV Uutisten lukija Tanja Halttunen löysi tänään, uudenvuoden aattona, maasta kantarellin.

Halttunen oli lenkillä koiransa Mollyn kanssa avomiehensä metsässä Raaseporin ja Inkoon rajalla, kun huomasi maastossa pilkistävän jotain keltaista.  

– En ole ennen tähän aikaan vuodesta löytänyt metsästä kantarelleja, Halttunen päivittelee.

Halttunen kertoo nähneensä suppilovahveroita läpi syksyn, mutta kantarelleja ei ennen tätä ole sattunut silmiin. 

Vuoden viimeinen kantarelli?Onko tämä vuoden viimeinen kantarelli, mietti Tanja Halttunen.

MTV Uutiset kertoi viikolla Peteristä, joka keräsi tapaninpäivänä kassillisen kantarelleja ja suppilovahveroita. Tuolloin Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kauko Salo vahvisti, että sienikausi on venynyt.

– Minulla on tiedossa ainakin noin kymmenen tapausta, jolloin vahveroita on kerätty joulukuun lopussa. Esimerkiksi Pieksämäellä vuonna 2005 tai 2006 isä yllätti perheensä tuomalla jouluaaton pöytään kinkkusiivujen päälle tuoreista kantarelleista tehtyä muhennosta, Salo kertoi viikolla MTV Uutisille. 

Suppilovahveroita uudenvuoden aattona.Toinen MTV Uutisten lukija lähetti kuvan tänään keräämistään suppilovahveroista Helsingin Laajasalosta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa