Hartikainen pääsee irti – tietää Slovenialta yhden pelaajan Kopitarin lisäksi

Teemu Hartikainen
Teemu Hartikainen Lehtikuva
Julkaistu 06.05.2015 19:32
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas, Ostrava

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Leijonien kokoonpanoon on luvassa muutoksia, kun Teemu Hartikainen pääsee irti.

Hartikainen pelaa Sloveniaa vastaan näillä näkymin kolmosketjun laidalla Antti Pihlströmin ja Jarkko Immosen kanssa. Kolmikko pelasi paljon yhdessä jo harjoituspeleissä.

Turnauksen avausottelussa Yhdysvaltoja vastaan Hartikainen oli kokoonpanossa, mutta sen jälkeen hän on viettänyt viisi välipäivää.

– Hyvä, että pääsee pelaamaan. Aika pitkiä päiviä hotellissa. Yritän tuoda lisää hyökkäysvoimaa, Hartikainen kertoo MTV Sportille.

Salavat Julajev Ufassa pelaava Hartikainen ei ollut millään kantilta tyytyväinen USA-otteluun.

– Aika vaikea peli. 5-1 tauluun ja paljon pätkiä yli- ja alivoimalla. En hirveästi saanut peliaikaa. Ei voi oikein sanoa juuta eikä jaata. En pystynyt pelaamaan omilla vahvuuksilla, kun jenkit puolustivat hyvin enkä saanut kiekkoja kulmaan. Ei siitä jäänyt hirveästi kerrottavaa.

Leijonien torstai-illan vastustaja Slovenia on jääkiekon lilliputti. Kaikki tietävät Los Angeles Kingsin NHL-supertähden Anze Kopitarin, mutta muuten on hiljaista.

Jan Mursak pelaa TsSKA:ssa, hänet tiedän. Muita en sitten tiedä. En ole ennen pelannut heitä vastaan, enkä ole ennen nähnyt heidän pelaavan. Ihan siistiä pelata ensimmäistä kertaa Sloveniaa vastaan.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko