Portugalilaislehti Publico väitti, että tanskalaisseura Midtjyllandia edustava Alamara Djabi on valehdellut ikänsä peräti kuudella vuodella. Midtjylland on nyt antanut oman vastineensa asialle.
Publico kirjoitti maanantaina, että Djabi kertoo olevansa 18-vuotias, vaikka onkin kuutta vuotta vanhempi. Lehti esittää todisteina dokumentteja, joiden mukaan pelaaja olisi saavuttuaan Portugaliin vuonna 2019 muuttanut ikänsä 19-vuotiaasta 13-vuotiaaksi. Djabi tuli Portugaliin Guinea-Bissausta.
Lehden mukaan Djabin syntymäajaksi on kotimaan rekistereissä kirjattu 28. syyskuuta 2000. Syntymäaikaa olisi tämän jälkeen muutettu kuudella vuodella myöhemmäksi. Djabi pelasi nuoremmalla iällä Benficassa ja muutti Tanskaan vuonna 2023. Midtjylland sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Djabi on 18-vuotias.
– FC Midtjylland voi vain luottaa virallisiin dokumentteihin ja rekistereihin, jotka ovat Alamara Djabin pelaajalisenssin perustana. Emme halua osallistua nuoren pelaajan ympärillä vallitsevaan spekulaatioon. On viranomaisten vastuu vahvistaa ikä ja rekisteri. Meillä on täysi usko siihen prosessiin, seura kirjoitti Boldille.
Djabi oli lainalla viime kaudella Portugalin kakkostasolla Mafrassa. Hänet on nähty tällä kaudella mukana Midtjyllandin kanssa Eurooppa-liigan karsinnoissa.