Harry Potter -tähden yllättävä paljastus elokuvasarjasta: "En pystyisi katsomaan"

Rupert Grint ei välitä nähdä itseään legendaarisessa roolissaan.

Harry Potter -tähti Rupert Grint paljastaa, ettei pysty katsomaan Harry Potter -elokuvia muutamaa ensimmäistä lukuun ottamatta.  Ron Weasleyn rooli huippusuositussa elokuvasarjassa nosti Grintin maailmanmaineeseen, mutta hän itse ei ole voinut nauttia elokuvista.

­ – Luulen, että ne varhaisimmat ovat ok. Enemmän aikaa on kulunut. Pystyn hieman enemmän erottamaan itseni siitä lapsesta, hän pohtii.

Grint kertoo katsoneensa sarjan ensimmäisen elokuvan, Harry Potter ja Viisasten kivi, jonkin aikaa sitten, ensi kertaa sen ensi-illan jälkeen.

– Oikeastaan nautin muistelemisesta. Mutta tuoreempia en pystyisi katsomaan. Luultavasti pystyisin katsomaan Harry Potter ja Azkabanin vanki -elokuvaan saakka.

Grint valittiin Ron Weasleyn rooliin 10-vuotiaana, ja näytteli roolia kaikissa kahdeksassa Harry Potter -elokuvassa. Hän on avoimesti kertonut hankaluuksistaan erottaa itsensä roolihahmostaan ja huippusuositun hahmon näyttelemiseen liittyvistä paineista.

Viimeisen Harry Potter -elokuvan ilmestymisen jälkeen nyt 30-vuotias Grint on pyristellyt eroon ikonisesta roolihahmostaan. Hän on näytellyt Sick Note -komediasarjassa ja The ABC Murders -minisarjassa. Seuraavaksi Grint nähdään M. Night Shyamalanin ohjaamassa jännityssarjassa.

Lähteet:Cinemablend, IMDB

Lue myös:

    Uusimmat