Harry Potter -tähti Daniel Radcliffe ei ole kiinnostunut saagaan liittyvän näytelmän katsomisesta.
Kymmenen vuoden ajan Harry Potteria näytellyt Daniel Radcliffe ei aio käydä katsomassa uutta Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmää, joka sai ensi-iltansa vuonna 2016 Lontoossa ja on sittemmin siirtynyt myös rapakon taakse Broadwaylle. Radcliffe vieraili Seth Meyersin juontamassa Late Night -keskusteluohjelmassa ja perusteli, että ei halua viedä huomiota itseensä.
– En todennäköisesti mene katsomaan sitä. En siksi, että saisin jonkin eksistentiaalisen kriisin, vaan uskon, että se ei olisi rento teatteri-ilta. Minusta tuntuu, että minun reaktioitani seurattaisiin, Radcliffe kertoo.
LUE MYÖS: Harry Potter -kirjailija puolustaa kohua herättänyttä näyttelijävalintaa
Radcliffe esitti J.K. Rowlingin menestyskirjoihin perustuvissa elokuvissa pääosaa kahdeksan elokuvan verran. Hän myöntää, että syy teatterin välttelyyn voi kuulostaa ylimieliseltä.
– Ehkä syyni on täysin omahyväinen ja egoistinen, eikä kukaan välittäisi, hän toteaa.
Meyers ehdottaa Radcliffelle valepukua, mutta näyttelijältä löytyy huonoja kokemuksia naamioitumisesta.
– Valepuvuissa on se, että jos ne lakkaavat toimimasta, olet vain se jätkä, joka pukeutui valepukuun, Radcliffe huomauttaa.

