Hän on uusi Miss Gay Finland – "Sanavalmis ja iloinen persoona"
Miss Gay Finland 2016 -kisan voitti eilen keskiviikkona Helmi-Maaria Jokinen.
Tuore Miss Gay Finland Helmi-Maaria Jokinen on kotoisin Espoosta ja on musiikkiteatterin ammattilainen sekä tuleva yrittäjä. Heti voiton julistuksen jälkeen tuore missi oli hämillään ja onnellinen voitostaan.
– Ajattelen kaikkia niitä nuoria, jotka luulevat olevansa maailmassa yksin, tämä voitto on heille, Helmi-Maaria sanoo tiedotteessa.
Toiselle sijalle tuli Tuuli Kamppila ja kolmanneksi sijoittui Ida Boucht.
– Miss Gay Finland 2016 on sanavalmis ja iloinen persoona, joka varmasti täyttää edellisvuosien saappaat. Voittaja oli myös suunnitellut valmiiksi missivuotensa, tuomaristo perusteli valintaansa.
Videolla tunnelmia viime vuoden Pride-juhlasta.
Miss Gay Finland tekee yhteistyötä Seta ry:n kanssa ihmisoikeuksien puolesta. Lisäksi ravintola dtm lahjoittaa voittosumman voittajan valitsemalle Setan jäsenjärjestölle. Helmi-Maaria Jokinen valitsi voittosumman lahjoitettavaksi Lahden Setalle.
Miss Gay Finland 2016 -kisa järjestettiin 29.6. osana Helsinki Pride -viikon ohjelmaa ravintola dtm:ssä.
Uusimmat
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:02
MTV seuraa: USA ja Latvia maalikarkeloissa! Jenkkitähti hurjassa iskussa
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Fernando Alonso haastaa Max Verstappenia – MTV seuraa Monacon GP:tä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
13:48
Karhu hyökkäsi kohti juoksulenkillä ollutta suomalaisurheilijaa – ojan pohjalla mieleen hiipi pelko kuolemasta: "Tunsin haistelun jaloissani"
-
Lataa lisää