Hampurin mielenosoituksissa otettu kiinni noin 100 mielenosoittajaa

Saksassa Hampurissa noin 100 mielenosoittajaa on otettu kiinni G20-huippukokousta vastustavissa mielenosoituksissa, kertoo Hampurin poliisi Twitterissä.

Uutistoimisto DPA:n mukaan mielenosoittajia oli myöhään perjantai-iltana paikalla tuhansia. Uutistoimisto Reutersin mukaan poliisi on vanginnut 19 mielenosoittajaa ja ainakin 196 poliisia on loukkaantunut.

Mellakoiksi yltyneet mielenosoitukset alkoivat torstaina, ja Hampurin poliisi on varautunut myös levottomaan perjantain ja lauantain väliseen yöhön. Hampurin poliisi on pyytänyt lisäksi apua muualta maasta, vaikka jo etukäteen vahvistusta oli pyydetty Itävallasta asti ja poliiseja oli varattu viikonlopuksi noin 20 000.

Mielenosoittajat ovat muun muassa polttaneet autoja, rikkoneet ikkunoita ja sulkeneet teitä. 

Mielenosoituksen järjestäjiin kuuluva Andreas Blechschmidt puolestaan kritisoi poliisien pampunkäyttöä, kertoo uutistoimisto AFP. 

– Poliisin olisi pitänyt reagoida suhteellisesti. Se pampun käyttö ei ollut tarpeellista. Moni on loukkaantunut, Blechschmidt kertoi N-TV:lle.

– Sota, ilmastonmuutos ja riisto ovat tulosta kapitalistisesta järjestelmästä, jota G20 edustaa ja jota 20 000 poliisia ovat puolustamassa, mielenosoittaja Georg Ismail kertoi AFP:lle.

Osa mielenosoituksista on alun alkaenkin pyrkinyt aiheuttamaan mahdollisimman paljon häiriötä. Toiset ovat kuitenkin olleet rauhanomaisia. 

Lue myös:

    Uusimmat