Hampaita, hiuksia ja ihoa – lääkärit löysivät naisen sisältä jotain hyvin erikoista

Nuori nainen ehti kärsiä vuosikymmenen ajan epämääräisistä lantionseudun kivuista, ennen kuin lääkärit ottivat oireet vakavasti. Tutkimuksista paljastui jotain hälyttävää.

Natashjja Heming aavisti jo varhaisteini-iässä, että jokin hänen kehossaan oli pielessä. Hän oli tuntenut outoja tuntemuksia lantionsa vasemmalla puolella jo pidemmän aikaa, ja nopeat liikkeet aiheuttivat viiltävää kipua.

Äiti epäili, että tytön oireet johtuivat suvussa kulkevasta kohdun limakalvon sirottumataudista eli endimetrioosista. Lääkärikäynti ei kuitenkaan tuonut selvyyttä erikoisiin oireisiin, sillä Hemingin nuoren iän vuoksi lääkärit olivat haluttomia tekemään vaativia lisätutkimuksia. 

Syy selvisi ultraäänitutkimuksessa

Yläasteella oireet pahenivat, mutta nuori nainen uskoi selitykset naistenvaivoista ja söi särkylääkkeitä ja yritti pysyä vahvana. Heming alkoi kuitenkin aavistella, että hänen lantionsa vasemman puoleiset tuntemukset saattaisivat johtua hänen munasarjoistaan. Hän epäili munasarjansa olevan poikkeuksellisen isokokoinen, sillä hän oli aina tuntenut sen olemassaolon.

22-vuotiaana nainen sai kivusta tarpeekseen. Kipu muuttui sietämättömäksi ja häiritsi hänen normaalia elämäänsä. Voimakkaiden kramppien seurauksena nainen menetti välillä tajuntansa.

Heming ei voinut jättää asiaa enää sikseen, vaan varasi ajan ystävän suosittelemalta lääkäriltä. Lääkäri otti oireet heti vakavasti ja ryhtyi tutkimuksiin selvittääkseen vakavien oireiden aiheuttajan. Tutkimusprosessi alkoi ultraäänitutkimuksella, jonka avulla kivun syy lopulta selvisi. 

"Söin kaksoseni kohdussa"

Ultraäänikuvaa katsoessaan lääkäri tiesi välittömästi, ettei kaikki ollut kunnossa ja kutsui paikalla joukon muita asiantuntijoita tutkimaan löydöstä. Kaikki paikalle saapuneet henkilöt olivat yhtä mieltä siitä, että he olivat löytäneet itusoluperäisen dermoidikystan, joka oli ollut naisen sisällä hänen syntymästään lähtien.

Dermoidikysta syntyy alkiovaiheessa, kun solunjakautuminen tapahtuu vain osittain. Naisen munasarjasta löydetty kysta koostuikin ihmisen rakenteista, kuten hiuksista, ihosta, hampaista ja aivojen osista. 

– Vitsailin, että söin kaksoseni kohdussa. Se ei ole tieteellisesti todistettu asia, mutta siitä on mainintoja, Heming kertoo.

Lääkärit halusivat leikata kystan mahdollisimman pian, sillä heidän mukaansa kysta saattaisi kasvaa hyvinkin pian mangon kokoiseksi, jonka jälkeen sen poistaminen olisi huomattavasti haastavampaa. Nainen kammoksui ihmisen osista koostuvan kystan poistamista, mutta leikkaus onnistui hyvin ja hän toipui operaatiosta nopeasti.

Nyt Hemming haluaa kiittää lääkäreitä, jotka ottivat hänen oireensa vakavasti ja ryhtyivät jatkotutkimuksiin. Pian se olisi voinut olla liian myöhäistä. 

Tiesitkö, että yllättävän monia asia heikentää hedelmällisyyttä? Katso videolta tyypillisimmät syyt.


Lähde: Mamamia

Lue myös:

    Uusimmat