Hämeen Sanomien päätoimittaja jätti tehtävänsä

Hämeen Sanomien ja Forssan Lehden päätoimittaja ja toimitusjohtaja Petri Hakala jättää tehtävänsä. Vapautuvia tehtäviä loppuvuoden ajan hoitaa toimituspäällikkö Mikko Soini.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Puotila kertoi STT:lle, että päätös Hakalan lähdöstä syntyi hyvässä yhteisymmärryksessä, kun päätoimittaja ja hallitus keskustelivat lehden tulevaisuudesta.

– Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Petrillä on ollut intressinä keskittyä enemmän toimittamiseen ja lehden tekemiseen, Puotila kuvasi.

Hakala, 57, on aiemmin työskennellyt pitkään Iltalehden ja Satakunnan Kansan päätoimittajana.

Aina Group -konserniin kuuluva Hämeen Sanomat on mukana Lännen Media -yhteistyössä. Lehden levikki on noin 20 000.

Lue myös:

    Uusimmat