"Haluavat suudella minua" – Verstappenilta ilkeä heitto Räikköselle ja Vettelille

Max Verstappen ei pitänyt itseään syyllisenä kumpaakaan kolariinsa Ferrari-kuskien kanssa Suzukassa. Hän murjaisikin vitsin Ferrarien halusta suudella häntä.

Verstappen osui itse Kimi Räikkösen autoon ja sai viiden sekunnin aikasakon. Sebastian Vettelin autosta hän sai myöhemmin osuman, mutta siitä tilanteesta rangaistuksia ei tullut.

– He haluavat suudella minua, hän täräytti Ferrareista.

Verstappenin mukaan hänen Red Bullinsa vaurioitui törmäyksissä.

– Voimme olla kolmostilaan tyytyväisiä, kun ajatellaan autoni pohjan tilaa ja vasemmalla puolella osa roikkui.

Aikasakkoaan Verstappen piti kohtuuttomana, vaikka tuomaristolla ja Räikkösellä oli erilainen näkemys.

– Siitä ei olisi pitänyt tulla rangaistusta. Ensi kerralla ajan vain mutkan suoraksi, kuten Valtteri (Bottas) teki. Nyt tein vain parhaani, että pääsisin mutkaan, ja sain rangaistuksen. Tiedän, mitä pitää tehdä seuraavalla kerralla.


Vettel epäonnistui ohitusyrityksessään. Verstappen katsoi tehneensä itse vastaavan virheen viime keväänä.

– Vertaisin tilannetta Kiinan kisaan alkuvuodesta, jolloin itse tein virheen. Nyt meni toisinpäin.

Vaurioituneella autollaankin Verstappen sai lopussa Valtteri Bottaksen kiinni.

– Tällä radalla on vaikeaa ohittaa. Meillä ei ole suorilla huippunopeutta, joten se tekee ohittamisen vain vaikeammaksi. Yritimme laittaa painetta ja toivoimme, että jotain tapahtuisi. Valitettavasti ei tapahtunut, Verstappen summasi kisan loppuvaiheet.



Lue myös:

    Uusimmat