Haluatko eroon banaanikärpäsistä? Kokeile tätä huikeaa niksiä!

Mikä avuksi, kun banaanikärpäset valtaavat kodin? Säännöllinen siivous ja roskisten innokas vaihto eivät välttämättä auta, sillä banaanikärpäset ovat sitkeää sorttia. Rakenna ötököille kavala ansa.

Kun aurinko kipuaa taivaalla lämmittämään kesän odottajia, intoutuvat myös banaanikärpäset valtaamaan kodit ja keittiöt. Rakenna ötököille kavala ansa, jonka avulla pääset eroon elintarvikkeissa pörräävistä otuksista.

Ansan lisäksi säännöllinen siivous ja pöytäpintojen pitäminen tyhjänä hedelmistä ja muista kärpäsiä houkuttavista elintarvikkeista on tärkeää. Myös roskikset on siivottava ja vaihdettava säännöllisesti.

Rakenna banaanikärpäselle ansa:

  • Kaada lasipurkin tai lasin pohjalle balsamiviinietikkaa, hiukan vettä ja vaahtoutuvaa astianpesuainetta.
  • Kiedo astian ympärille kelmua ja pistele se täyteen pieniä reikiä tai kierrä paperiarkista suppilo, jonka pää osoittaa purkin sisälle. Huomaa, että paperista on muodostuttava pienen pieni reikä, jotta banaanikärpäset löyvätä tuoksun perusteella perille, mutta eivät pääse enää ansasta pois. Myös suodatinpussi, jonka alaosaan on tehty pieni reikä, ajaa saman asian.
  • Aseta purkki keittiöön ja odota.


(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat