Hallitus sai luottamuksen – opposition kritiikki ei suoraan vastustanut junaliikenteen kilpailua vaan toteutustapaa

Hallitus on odotetusti saanut eduskunnalta luottamuksen junaliikenteen nykytilasta ja tulevaisuudesta. Hallitusta tuki iltapäivän välikysymysäänestyksessä 95 kansanedustajaa. Vastaan äänesti 77 edustajaa, ja poissa oli 27.

Opposition välikysymyksen oli allekirjoittanut 71 kansanedustajaa SDP:stä, perussuomalaisista, vihreistä, vasemmistoliitosta, RKP:stä ja kristillisdemokraateista. Puolueiden välillä on ollut kuitenkin eroja esimerkiksi siinä, miten ne suhtautuvat raideliikenteen kilpailutukseen.

Eduskunnan suuressa salissa kuultiin eilen monia opposition puheenvuoroja, joissa ei suoraan vastustettu matkustajaliikenteen avaamista kilpailulle, vaan pikemminkin sitä, miten hallitus aikoo uudistuksen toteuttaa.

Matkustajaliikennettä on määrä avata kilpailulle asteittain ensi vuosikymmenen aikana, jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat.

Kritiikki hajautui eri aiheisiin

Eilisessä eduskuntakeskustelussa oppositio kritisoi monia junaliikenteeseen liittyviä kysymyksiä: rataverkon kuntoa, raidekapasiteetin riittävyyttä, VR:n lippu-uudistusta sekä suunnitelmia pilkkoa valtio-omisteinen junayhtiö VR.

Junaliikenteen kilpailun edistämiseksi hallitus on eriyttämässä VR:stä kolme erillistä yhtiötä: kalustoyhtiön, kunnossapitoyhtiön ja kiinteistöyhtiön. Kalustoyhtiön on määrä vuokrata junakalustoa myös muille kuin VR:lle.

Hallituksella on takanaan eduskunnassa kansanedustajien enemmistö, joten välikysymyskritiikin kaatuminen tämänpäiväisessä äänestyksessä oli odotettua.

Kyse oli ensimmäisestä välikysymyksestä perussuomalaisten hajoamisen jälkeen. Tällä vaalikaudella on jätetty 11 välikysymystä. 

Lue myös:

    Uusimmat