Hallitus sai eduskunnan luottamuksen energiapolitiikan hoitamisesta

Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta energiapolitiikan hoitamisessa. Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 91–72  energiamarkkinoiden toimintaa, sähkön hintaa ja Fortum-politiikkaa koskevassa välikysymysäänestyksessä perjantaina.

Poissa oli 36 edustajaa, eikä tyhjää äänestänyt kukaan.

Välikysymyksen olivat jättäneet oppositiosta perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vaati muun muassa, että eurooppalaisesta sähkömarkkinamallista on irtauduttava, kunnes muualla Euroopassa tehdyt virheet on korjattu.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) huomautti välikysymyksestä keskiviikkona käydyssä keskustelussa, ettei Suomi ole ollut energiaomavarainen vuosikymmeniin.

–  Se, että me tekisimme jonkin suljetun järjestelmän tänne, on täysin jostain muusta maailmasta. Me tulemme tarvitsemaan aina myös sähköä ulkoa päin Suomeen. Eli ei pidä antaa harhaista kuvaa tästä tilanteesta, Lintilä sanoi.

Kokoomus ei välikysymykseen yhtynyt, vaan esitti hallitukselle omaa epäluottamuslausetta epäonnistuneesta Uniper-politiikasta.

Lue myös:

    Uusimmat