Hallitus kriisin partaalla - Sipilä rauhoittelemaan kokoomusryhmää

Hallitus on ajautumassa kriisin partaalle muutama tunti ennen kuin soteratkaisusta odotetaan lopullista päätöstä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kävi hetki sitten perussuomalaisten ryhmässä ja on nyt kertomassa näkemyksensä kokoomuksen eduskuntaryhmälle. Keskusta ei aio tinkiä vaatimuksestaan 18 sote-alueesta, joka ei käy kokoomukselle.

Tunteet hallituksessa ja erityisesti hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä ovat kuumenemassa koko ajan. Parhaillaan kaikki hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat koolla pohtimassa tulenarkaa sote-tilannetta.

Pääministeri Juha Sipilä on linjannut, että päätöksen osalta takaraja on tänään. Puolueiden puheenjohtajat eli keskustan Sipilä, kokoomuksen Alexander Stubb ja PS:n Timo Soini ovat neuvotelleet iltapäivällä tilanteesta.

Keskusta ei aio luopua linjastaan, jonka mukaan maahan tulee 18 sote-aleutta. Keskustalähteiden mukaan kyseessä on ota tai jätä -tarjous, sillä kokoomus saa esitykseen oman puumerkkinsä mm. palvelusetelien käytön laajentamisen ja yksityisten palveluntarjoajien myötä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on puolueen vaatimuksien takana tiukemmin kuin puolueen puheenjohtaja Stubb.

Perussuomalaiset ovat lähempänä keskustan linjaa eli kokoomus on näillä näkymin jäämässä yksin.

Eduskuntaryhmien kokousten sote-seurantaryhmä kokoontuu kello 14.30. Kello 16 alkavan kyselytunnin jälkeen Sipilä tapaa vielä eduskuntaryhmien puheenjohtajat, jonka jälkeen hallitus kokoontuu tekemään lopullisen päätöksen.

Jos se syntyy, hallitus esittelee sen.

Ellei se synny, maassa on hallituskriisi.

Lue myös:

    Uusimmat