Hallitus haluaa takaisin normaaliin – näin pääministeri Marin evästää juhannuksen viettoon: "Sukulaisia ja ystäviä voi hyvin tavata"

Sanna Marin kertoo hallituksen neuvotteluista poikkeusolojen purkamisesta:"Tänään tulee konkreettisia päätöksiä" 4:00
Näin pääministeri Sanna Marin kommentoi päivän neuvotteluita Säätytalolla maanantai-aamuna.

Hallitus neuvottelee tänään valmiuslain käyttöönottoasetusten mahdollisesta purkamisesta. Lisäksi käsittelyssä ovat hoivakodeissa vieraileminen sekä tapahtumia koskevat yleisörajoitukset.

Suomessa todettiin maaliskuussa koronapandemiasta johtuvat poikkeusolot, jonka nojalla rajoitetaan yhä esimerkiksi hoitoalan työntekijöiden oikeuksia lomiin.

Hallitus keskustelee tänään siitä, onko valmiuslain käyttöönasetuksista jo mahdollista luopua. Moni ministeri esitti toiveensa "normaaliin palaamisesta". 

– Epidemiatilanne on onneksi parantunut. Tällä hetkellä yksi ihminen on tehohoidossa, reilut 20 ihmistä sairaanhoidossa ja myös tautitapaukset näyttäisivät oleva parempaan päin, pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi ennen neuvotteluja.

– On jotenkin huojentunut olo, että tilanne on niin hyvä kuin se on Suomessa. Ajattelin aamulla herätessäni, että toista se oli kolme kuukautta sitten, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoi.

Useat ministerit muistuttivat kuitenkin pandemian olevan globaalisti yhä käynnissä. Esimerkiksi Kiinasta kantautuneet tiedot uusista tautiryppäistä ovat herättäneet lievää huolta.

Juhannus edessä – "Sukulaisia voi hyvin tavata"

Suomessa edessä on juhannus, ja kansa pakkautuu mökeille tiiviisiin olosuhteisiin. Pääministeri Marinilta tiedusteltiin asiasta.

– Alle 50 ihmisen kokoontumiset ovat mahdollisia. Sukulaisia ja ystäviä voi hyvin tavata. Ehkä eniten suositeltavaa on se, että tavataan ulkotiloissa, Marin ohjeisti.

– Jos oireita ei ole, voi ihan hyvin mielin tavata omia läheisiä ihmisiä. [Pitää] huolehtia hygieniasta ja etäisyyksistä aina kun tapaa oman perhepiirin ulkopuolisia.

Poikkeusolojen päättymisestä ei ole selkeitä pykäliä

Valmiuslaki on poikkeuksellisen järeä ja kansalaisten perusoikeuksia rajaava laki, jonka nojalla eristettiin kevään aikana Uusimaa ja suljettiin koulut. 

Valmiuslain käyttöönotto edellyttää poikkeusolojen toteamista. Hallitus ja tasavallan presidentti totesivat poikkeusolot Suomessa 16. maaliskuuta.

Päätös on voimassa toistaiseksi, eikä lainsäädäntö anna yksiselitteistä vastausta sille, pitääkö poikkeusolojen loppumisesta erikseen päättää.

Pääministeri Marin kertoi keskustelleensa aiheesta tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa.

– Itse ajattelen näin, että jos meillä on tilanne, että yhtäkään valmiuslain pykälää ei ole käytössä, poikkeusolot ikään kuin päättyisivät tämän myötä, Marin totesi.

Mikäli valmiuslain yhä jäljellä olevista käyttöönottoasetuksista siis luovutaan tänään, poikkeusolot loppuisivat tältä erää kaikessa hiljaisuudessa.

– Olen käynyt tasavallan presidentin kanssa tästä asiasta keskustelua. Tämän asian osalta tästä ei ole selkeitä pykäliä ja säädöksiä.

Alokkaat aloittavat normaalissa aikataulussa

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Suomi alkaa vähintäänkin olla lähellä tilannetta, jossa valmiuslakia ei ole enää tältä erää välttämätöntä pitää käytössä.

– Katsotaan, mikä se tarkka ajoitus on, mutta päivä päivältä ollaan lähempänä, Kaikkonen kommentoi.

Kaikkosen mukaan puolustusvoimien tilanne on ollut korona-aikana hyvä – "isänmaan rauha" on kyetty turvaamaan.

Varusmiesten seuraava saapumiserä on aloittamassa palveluksensa täysin normaalissa aikataulussa, joskin liikkeelle lähdetään niin sanotulla rotaatiomallilla.

Yksi ryhmä varusmiehistä on samanaikaisesti kasarmilla, yksi maasto-olosuhteissa ja yksi lomilla.

– Seuraava palveluserä tulee heinäkuun alussa suunnitelman mukaisesti, sinä päivänä kuin pitääkin. Lähdetään rotaatiomallilla liikkeelle, mutta puolustusvoimat arvioi sitten, voidaanko siitä siirtyä aivan normaaleihin käytäntöihin.

Lue myös:

    Uusimmat