Hallitus esittää rajoituksia Ylen julkaisemiin tekstisisältöihin – jatkossa pitäisi olla myös kuvaa ja ääntä

Ylellä savua – pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta:"Täys miehitys paikalle" 0:26
Joulukuun alussa Ylellä savutti – pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta: "Täysi miehitys paikalle".

Hallitus esittää Yle-lain muuttamista siten, että Yleisradion julkaisemat tekstimuotoiset verkkosisällöt olisivat nykyistä tiukemmin sidoksissa sen julkaisemaan audio- tai videosisältöön. Asiasta kertoo liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) tiedotteessa.

Esityksen mukaan Yle ei voisi julkaista tekstimuotoista sisältöä ilman, että sisältö liittyy johonkin liikkuvaa kuvaa tai ääntä sisältävään julkaisuun. Tekstisisältöjen rajoitus ei kuitenkaan koskisi STT:n lyhyitä tekstimuotoisia sisältöjä, kiireisiä uutistilanteita, vähemmistökielisiä palveluita, viranomaistiedotteita eikä kulttuuri- ja oppimissisältöjä.

Esitettyjen muutosten taustalla on media-alan yrityksiä edustavan Medialiiton vuonna 2017 tekemä kantelu EU-komissiolle.

Esityksen tavoitteena on tarkentaa Ylen roolia julkisen palvelun mediatalona ja muuttaa yhtiötä koskeva sääntely EU:n valtiontukisääntelyn mukaiseksi, tiedotteessa sanotaan.

LVM:n mukaan ehdotetut säännökset selventäisivät nykyistä sääntelyä kaupallisen median toimintaympäristön kannalta. Samalla tarkoituksena on mahdollistaa Ylelle jatkossakin tekstimuotoisten sisältöjen tarjoaminen osana julkisen palvelun yleisradiotoimintaa.

Lue myös:

    Uusimmat