Hallitus esittää eduskunnalle Suomen ja Yhdysvaltojen välisen DCA-sopimuksen hyväksymistä
Sopimus on allekirjoitettu, mutta eduskunnan pitää hyväksyä se.
Hallitus esittää eduskunnalle Suomen ja Yhdysvaltojen välisen DCA-sopimuksen ja siihen liittyvien lakien hyväksymistä. Maat ovat jo allekirjoittaneet DCA-sopimuksen, mutta sen toimeenpanon käynnistäminen edellyttää eduskunnan hyväksyntää.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ja Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken allekirjoittivat DCA-sopimuksen Washingtonissa joulukuussa.
Päätös puolustusyhteistyösopimuksen hyväksymisestä esitetään tehtäväksi perustuslain edellyttämällä kahden kolmasosan enemmistöllä, koska sopimuksessa on perustuslain kanssa ristiriidassa olevia kohtia.
Sopimuksen myötä Suomi muun muassa avaa Yhdysvaltojen mahdolliseen käyttöön 15 sotilasaluettaan. Yhdysvaltojen käyttöön sovittuja tiloja ja alueita ovat esimerkiksi Rovaniemen, Kuopio-Rissalan, Tampere-Pirkkalan ja Jyväskylä-Tikkakosken lentotukikohdat, Upinniemen laivastotukikohta ja varuskunta-alue Kirkkonummella sekä Vekaranjärven varuskunta-alue.
Tiloja ja alueita voidaan käyttää muun muassa Yhdysvaltojen puolustuskaluston, -tarvikkeiden ja -materiaalin sijoittamiseen ennakolta Suomen alueelle.
Sopimuksessa sovitaan myös esimerkiksi yhdysvaltalaisjoukkojen pääsystä Suomen alueelle ja liikkumisesta Suomessa.
Häkkänen toivoo ripeyttä
Puolustusministeri Häkkänen toivoo eduskunnalta huolellista, mutta mahdollisimman ripeää DCA-sopimuksen käsittelyä.
Hänen mukaansa puolustushallinnossa on keskusteltu Yhdysvaltain puolustusministeriön ja asevoimien kanssa siitä, että sopimusta voitaisiin ryhtyä toimeenpanemaan mahdollisimman nopeasti eduskunnan hyväksynnän jälkeen.
DCA-sopimuksella vahvistetaan Häkkäsen mukaan merkittävästi Suomen turvallisuutta.
Yhdysvallat on solminut DCA-sopimuksia lukuisten maiden kanssa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää