Hallituksen pikavaihto käyntiin Virossa – Savisaarelle potkut ja massiivinen mainoslasku

Hallituksen pikavaihto käyntiin Virossa 2:22

Hallitusneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä Virossa.

Keskusta, sosiaalidemokraatit ja IRL ilmoittivat neuvotteluiden aluksi, että Viron nykyistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei muuteta.  

Sotilasliitto Naton ja EU:n jäsenyydet ovat maan turvallisuuden peruskivi, puolueet sanoivat lausunnossaan Viron yleisradioyhtiön mukaan. Viro käyttää vastedeskin kaksi prosenttia bkt:staan puolustusmenoihin.

Presidentti Kersti kaljulaid kutsui eilen illalla kaikkien puolueiden johtajat Kadriorun linnaan keskustelemaan poliittisesta ilmapiiristä maassa. Presidentin mukaan parlamentin on muistettava se, että äänestäjät ovat antaneet heille mandaatin hoitaa omaa tehtäväänsä ja parlamentin täytettävä mandaatti.

– Parlamentin vastuulla on, että Viro saisi nopeasti toimivan hallituksen, joka vie maata eteenpäin ja pitää tärkeänä Viron tähän asti pysyneitä näkökohtia puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa.

Viron uuden presidentin talousneuvonantaja tiivistää päivän Postimehessä hallituksen ongelmat.

– Kansa ja hallitus etääntyivät toisistaan. Yksi ei kuule ja toinen ei näe, silloin hallituksen on vaihduttava. Se ei tarkoita, että hallitus olisi tehnyt mitään väärää, se ei vain kulkenut kansan tuntevan osan kanssa samaa tietä, tai ei halunnut kulkea, sanoo talousneuvonantaja Heido Vitsur.

Julkisuudessa on myös arveltu, että pääministerin paikalta syrjäytetyn Taavi Rõivaksen henkilö ja hänen toimintansa hallituksen johdossa herättivät parlamentissa ja tavallisissa virolaisissa liikaa ärtymystä.

Lähemmäs Venäjää

Esimerkiksi kansainvälinen media on epäillyt uuden hallituksen vievän Viroa lähemmäs Venäjää, kun pääministeripuolueeksi nousee Venäjä-yhteyksistään tunnettu keskusta.  

Keskustan kohuttu yhteistyösopimus Vladimir Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa on kuitenkin jäissä, vakuutti todennäköinen uusi pääministeri, keskustan Jüri Ratas.  

Jopa koko hallituksen vaihdoksen yhdeksi alullepanijaksi sanottu keskustan entisen voimahahmon ja puheenjohtajan Edgar Savisaaren siirto syrjään on saamassa lisää sävyjä.

Postimees kertoo, että Viron korkein oikeus on pitänyt voimassa alempien oikeusasteiden päätöksen periä Savisaarelta takaisin mainoksiin käytetyt yli 116 000 euroa. Oikeuden mukaan on näyttöä siitä, että Savisaar on käyttänyt julkisten asioiden edistämiseen tarkoitettuja mainoksia oman vaalikampanjansa hyväksi.

Lauantaina keskustan johtajuuden menettänyt Savisaar on myös siirretty sivuun Tallinnan kaupunginjohtajan paikalta. Syynä ovat korruptio- ja lahjusepäilyt.

Median mukaan Savisaarta epäillään ainakin neljästä lahjuksen vastaanottamisesta, rahanpesusta ja suuresta määrästä puolueille kiellettyjen lahjoitusten vastaanottamisesta.

Lue myös:

    Uusimmat