Hallituksen ja opposition edustajat erimielisiä sähkön hintakaton sisällöstä: "Ei voi olla kiinni sopimustyypistä tai lämmitysmuodosta, selviääkö talven yli"

Löytääkö eduskunta sovun sähkön hintakriisin ratkaisemiseksi? 10:15
Katso videolta koko kiivas keskustelu!

Sähkön hintakatto jakaa puolueita. Vihreiden ja kokoomuksen kansanedustajat keskustelivat asiasta Uutisaamussa.

Oppositiopuolue kokoomus on ilmoittanut kannattavansa hintakattoa.

– Ei voi olla niin, että samaan aikaan kun sähköyhtiöt keräävät satumaisia voittoja, suomalainen perhe palelee kodissaan ja yrittäjä joutuu laittamaan lapun luukulle, sanoo Uutisaamussa vieraillut puolueen kansanedustaja Heikki Vestman.

Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen sanoo puolueen kannattavan mahdollisimman tehokkaita ja kohdistettuja toimia.

– Haluamme auttaa kuluttajia tilanteessa, joka kohtelee ihmisiä sattumanvaraisesti. Ei voi olla kiinni sähkösopimustyypistä tai lämmitysmuodosta, selviääkö talven yli. Kukaan ei voi joutua siihen tilanteeseen, että joutuisi muuttamaan pois omasta kodistaan.

Ratkaisusta kansanedustajat eivät kuitenkaan pääse yhteisymmärrykseen ja keskustelu kiihtyy studiossa.

Holopaisen mukaan on vielä epäselvää, mitä hintakatto tarkoittaisi: maksaisiko valtio kulut tietyn rajan jälkeen vai olisiko kyseessä hintakatto, jolla pyrittäisiin vaikuttamaan tuottajien hintaan ja tätä kautta rajoitettaisiin kuluttajalta pyydettävää hintaa.

– Kokoomus kannattaa sellaista hintakattoa, jolla saadaan laskettua sähkön hintaa ja jolla saadaan minimoitua veronmaksajille koituva kustannus, kommentoi Vestman.

– Tämä ei ole kovin spesifi, vastaa Holopainen.

Vestman nostaa esiin toimitusvelvollisuussähköön perustuvan hintakaton. Lain mukaan toimitusvelvollisuussähkön tulee olla kohtuuhintaista.

– Yksi vaihtoehto olisi määrittää tälle toimitusvelvollisuussähkölle hintakatto.

Monen asiantuntijan mukaan sähkön kulutus voisi nousta hintakaton myötä. Mitä kansanedustajat vastaavat tähän? Katso koko haastattelu jutun alussa olevalta videolta.


Lue myös:

    Uusimmat