Hallituksen ero lykkää Puolustusvoimien uusien sota-alusten hankintaa – päätöksiä luvassa vasta vaalien jälkeen

Puolustusvoimien Laivue 2020 -hankintapäätöksiä ei voida tehdä toimitusministeristön toimivallalla, ja päätökset siirtyvät vaalien jälkeen muodostettavalle hallitukselle. Asiasta kertoo puolustusministeriö.

Ministeriön mukaan asiaan pyydettiin oikeuskanslerin kannanotto. Monitoimikorvettien hankintapäätös on hallituksen arvion mukaan merkittävä ja laajakantoinen, minkä vuoksi oikeuskansleri edellyttää toimitusministeristön pidättäytyvän siitä.

Hankintaan liittyy lisäksi elinkeino- ja teollisuuspoliittisia ulottuvuuksia.

– Tämän vuoksi hankintapäätöstä ei voida tehdä toimitusministeristön toimikaudella valtioneuvoston yleisistunnossa eikä puolustusministeriössä, ministeriö kertoo tiedotteessa.

Neljän monitoimikorvetin on määrä korvata seitsemän käytöstä poistuvaa alusta. Hankkeen hinta on 1,2 miljardia euroa, mistä rakentamisen osuus on noin puolet.

Loppuvuodesta kerrottiin Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen päässeen yhteisymmärrykseen alusten hinnasta ja muista yksityiskohdista Rauma Marine Constructions -yhtiön kanssa. Tuolloin rakennussopimuksen solmimisen arvioitiin tapahtuvan tämän vuoden alkupuolella.

Puolustusministeriön mukaan Puolustusvoimat jatkaa hankintasopimusten valmistelua, ja hankintapäätökset ovat tehtävissä uuden hallituksen nimittämisen jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat