Suomen lentopallomaajoukkue teki jättimäisen tempun, kun se kukisti puolivälierissä EM-kisojen isäntämaan Italian erin 3–2. Suomi tiesi ennakkoon, mihin sen kannattaa ottelussa iskeä.
Ennen keskiviikkona pelattua EM-puolivälierää monet eivät olisi etukäteen uskoneet, miten ilta tulisikaan vielä päättymään. Hallitsevan maailmanmestarin Italian piti ennakkoon olla Suomelle liian kova pala purtavaksi.
Toisin kuitenkin kävi. Vaikka Italia vei avauserän nimiinsä, ei Suomi taipunut, vaan löi painetta kisaisäntien niskaan viemällä kaksi seuraavaa. Ja toisen niistä vielä näytöstyyliin 25–16.
Lopulta viisieräisen kamppailun jälkeen Suomi eteni uskomattomalla tavalla EM-välieriin ja hallitseva maailmanmestari Italia joutui pettymään.
Lue myös: Italiassa järkytyttiin Suomen EM-sensaatiosta – "Ei voi sallia"
Suomen päävalmentaja Olli Kunnari korosti ottelun jälkeen, että Suomi tiesi tarkalleen, mihin kannattaa iskeä.
– Tiedettiin ennakkoon, että jos pystymme haastamaan oikeasti Italiaa, niin paine on heillä. Kotikisat ja odottavat menestystä. Siihen koetettiin iskeä ja tänään se onnistui, Kunnari myhäili ottelun jälkeen MTV Urheilulle.
Ottelun yhdeksi kulminaatiopisteeksi Kunnari nostaa ottelun kolmannen erän, jonka Suomi vei suvereenisti. Tuo erä paljasti Suomelle sen, että sen taktiikka iskeä Italian heikkoon kohtaan, onnistui täydellisesti.
– Näki, että siinä vaiheessa heillä rupesi vähän, että "mitä helvettiä täällä tapahtuu?" Siinä huomasi semmoisen, että viides erä on tulossa, Kunnari sanoo.
