Hallitukselta ei vieläkään lupausta veronkevennyksistä – "Teemme kaikkemme, että yhteiskuntasopimus syntyy"

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei vieläkään anna suoraa lupausta veronkevennysten toteuttamisesta. Lupaukset täsmentyvät hänen mukaansa lopullisesti kesäkuussa, kun kilpailukykysopimuksen kattavuus tiedetään.

Työmarkkinajärjestöjen linjaukset Suomen palkkamallista antavat Sipilän mielestä eväitä sille, että "voidaan puhua jopa veronkevennyksistä".

Kilpailukykysopimuksen torjuneen Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Ann Selin on vedonnut hallitukseen, että se antaisi lupauksen veronkevennyksistä jo nyt. PAMin hallitus käsittelee suhtautumistaan sopimukseen ensi viikon torstaina.

– Kaikilla osapuolilla on hyvin tarkkaan tiedossa, miten tämä laskenta etenee, Sipilä sanoo.

Hän kertoo olevansa valmis menemään PAMin hallituksen kokoukseen, jos kalenterit saadaan yhteneväisiksi.

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan tärkein tarkastelupiste on kesäkuun korvilla ja ensi vuonna.

– Me olemme tyytyväisiä siihen, että yhteiskuntasopimus on jälleen notkahtanut askeleen eteenpäin. Me teemme kaikkemme, että yhteiskuntasopimus syntyy, Stubb sanoi eduskunnassa toimittajille.

Sipilän ja Stubbin mukaan taustakeskustelut kokonaisuudesta jatkuvat.

Hallitus on jo aiemmin kertonut, että se peruu oman kilpailukykypakettinsa. Samalla se on viestinyt, että lisäleikkaukset ja veronkorotukset todennäköisesti perutaan.  

Työmarkkinakeskusjärjestöt sopuun"Suomen mallista" 3:16

Lue myös:

    Uusimmat